Lauantaina lähdin töissä jo kohti pukuhuonetta, jee, kotiin. Portaissa sitten jalka lipesi, oliko ulkokengissä tullutta märkää vai mitä, mutta yhtäkkiä vaan tajusin, että nyt lähti jalat alta ja seuraavaksi tömähdinkin komean ilmalennon päätteeksi porrastasanteelle. Eka ajatus: Näkikö kukaan (miksi sitä ajattelee ensimmäisenä?). Toinen ajatus: auts. Auts, auts, auts. Kolmas ajatus: Kylmä Koho Kompressio. Joten köpötin jotenkin takaisin osastolle ja jalka ylös ja kylmäpussi nilkan ympärille. Komea jysäys oli, ulkosyrjän kehräsluun alue turposi golfpallon kokoiseksi pampulaksi. Siinä sitten järjestelemään kyytiä kotiin ja sairaalaan (auto ja minä töissä, en pystynyt ajamaan, Jaakko kotona). Se järjestyi ja päivystykseenkin pääsin, jalka sidottiin ja kyynärsauvoilla konkaten etiäpäin. Illalla mietin miten hirvittävän taitava olen, toiset ne kaatuu liukkailla lumi/jääkeleillä ulkona, minäpä rönyän ihan sisätiloissa!
Tänään kävin röntgenissä, täällä ei ole röntgen viikonloppuisin auki joten matkaa lähimpään on reilut 40 km. Kun jalka tuntui "vain" nyrjähtäneeltä, en pitänyt tarpeellisena kuvata heti, eikä lääkärikään, paitsi jos olisi sunnuntaina pahentunut kipu ja turvotus. Hyvät kuvat oli, nimittäin ei murtumia ja luitakin kehui lääkäri vahvoiksi. On monta asiaa, joita en osaa, mutta joissain olen taitava: nukun missä, milloin ja miten paljon tahansa ja mulla on vahvat luut. Hyvä minä!
Nyt sitten lepoa paljon ja rasitusta maltillisesti. Perjantaina olisi töihin meno, jos jalka sallii, pitää tunnustella keskiviikon ja torstain aikana. Jospa sitä selviäisi vaan tällä muutaman päivän koipi-pakkolevolla. Johan sit alkaa päässä pirisemään kun pitäis sitä ja pitäis tätä ja varsinkin olla liikkeessä.
Estääkseni levotonta "kyllä mun pitäis nyt nousta tästä ja..." -fiilistä, kaivoin esiin vaiheessa olevan kirjan, Carlos Ruiz Zafónin Enkelipeli, lainasin kirjastosta samaa Barcelona-sarjaa seuraavan, Taivasten vanki. Jos ette ole vielä lukeneet sarjan ensimmäistä osaa, Tuulen varjo, menkää ja tehkää se. Lukekaa. Itse ainakin olin ihan jossain taikamaailmassa lukiessani sitä. Ja jotteli lukeminen lopu kesken, lainasin myös Georg R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan ensimmäisen osan, Valtaistuinpeli. Mukavan paksu kirja, ehkä saan itseni pysymään paikallaan sen verran mitä koipi vaatii.
Selkeästi jotain vaikutusta on ollut marraskuussa verikokeissa löytyneellä kilpirauhashässäkällä. Nyt kun vajaatoimintaa on korjailtu lääkkeellä, on olo ihan eri. Jotenkin... toimeliaampi. Aikaansaavampi. Jaksan kiinnostua asioista. Oli monta vuotta etten vaan saanut aikaan lukea, kirjat eivät kiinnostaneet, halusin lukea, mutta aivot stoppasivat jo muutaman rivin jälkeen. Nyt on ihana tunne kun tekee mieli lukea ja jaksaa lukea, pidempäänkin kuin selata jonkun naistenlehden ja lukea siitä vain otsikot ja kuvatekstit. Ihana tunne, lukeminen. Vähän harmi kun en löytänyt kirjastosta kolmatta osaa Indrek Harglan Melchior-sarjasta, luin kaksi ekaa osaa ihan ahmimalla. Kirjat kertovat 1400-luvun Tallinnasta, jossa nokkela apteekkari auttaa rikosten selvittämistä - apteekkari kuulee työssään paljon ja kun vielä on utelias ja terävä mieli, niin mysteerit kyllä ratkeavat. Pidän kirjoista erityisesti tarkan ajankuvauksen vuoksi, välillä yritän miettiä missä kohden Tallinnaa mennään, joitain paikkoja kirjassa on, joita on vieläkin, niiden maininnnan perusteella yritän sitten kohdentaa tilanteita kartalle päässäni. Erinomaisen mielenkiintoista entisajasta (ja murhista ja salapoliiseista) kiinnostuneille.
Mutta nyt, kahvia ja kirja. Enkelipeli. Jäi kesken kun en vaan jaksanut ajatella mitä luen, mutta nyt oikein hinkuu mieli päästä kirjan maailmaan. Mystiseen menneeseen Barcelonaan. Heippa, lähden sinne nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti