Lontoo - matka TeiniTyttären kanssa

Nyt palaamme ajassa taaksepäin kuin Tohtori T.A.R.D.I.S.illaan... Eli vihdoin, aika lailla täsmälleen puoli vuotta reissun jälkeen, kertomus TeiniTyttären kanssa tehdystä reissusta Lontooseen.

LONTOO 26.-30.9.2015 

Tytär on haaveillut matkasta Lontooseen kymmenvuotiaasta saakka. Aikanaan sovittiin, että rippilahjaksi hän voi toivoa mopoa tai pientä matkaa, joten ei ollut yllätys, että toiveensa oli matka Lontooseen. Niinpä sitten syyskuussa 2016 toteutimme kahdestaan tuon haaveen, naisten matka Lontooseen ja suunnitelmina kaikenlaista liittyen moniin fandomeihimme eli fanituksen kohteisiimme.

Lähdimme Lontooseen aamulennolla, ja saavuimme Heathrow'n lentokentälle aamuyhdeksän aikaan. Hieno tunne, tätä on odotettu! Vihdoin perillä ja jo heti koko päivä edessä!

Metrolla oli helppo matkustaa lentokentältä kaupunkiin. Hotellimme, Hotel Indigo London Kensington Earl’s Court, oli kätevästi Heathrow'sta Lontoon keskustaan kulkevan metrolinjan varrella, ihan aseman lähellä. Voisin väittää tämän olleen syy valita hotelli, mutta on myönnettävä, että muukin hotellin sijainnissa oli tärkeää. Nimittäin tämä sininen puhelinkoppi, vanha poliisipuhelinkoppi, joita ei enää Lontoossa ole muita. Tällaisella aikakoneella nimeltään T.A.R.D.I.S. Tohtori matkustaa Doctor Who -televisiosarjassa. Joten jos Doctor Who -fanit matkustavat Lontooseen, onhan se majoituttava niin, että näkee tämän päivittäin. Oli otettava lähes joka kerta ohi kulkiessa valokuva, kun kerran on mahdollisuus saada melkein oikea T.A.R.D.I.S. kuvaan. 

Sininen puhelinkoppi on aivan Earl' Court -metroaseman ulkopuolella, Earl's Court Roadin sisäänkäynnin kohdalla. Paikalla on usein porukkaa kuvaamassa itseään aikakoneen ovella, joten emme olleet tässä asiassa ainoita emmekä yhtään sen omituisempia kuin muutkaan. "You're just as sane as I am..."

Lauantai 26.9.

Saapumispäivänämme lauantaina meillä oli retki Leavesdeniin Warner Bros. -studioille, The Making of Harry Potter -tutustumiskäynnille. Tästä olen kirjoittanut aiemmin, erittäin kuvarikkaan kertomuksen kokemuksesta. Tuo retki on yksi elämäni hienoimpia juttuja, upea kokemus. Matkalla retkibussin lähtöpaikkaan kohdalle osui erityisen hyvä osoite... Jep, taas Doctor Who -viittaus - Christopher Eccleston on suosikki-Tohtorini, yhdeksäs Tohtori. Ja jep nro 2: matkamme oli erittäin hörhöilyn täyteinen, Lontoo on varsin mainio kohde jos sattuu pitämään vaikkapa Doctor Who'sta, Sherlock Holmesista ja Harry Potterista...

Saavuimme hotelliin aamulla ja lähdimme suoraan siitä retkelle, joten saimme hotellihuoneen illalla Potter-retkeltä tultuamme. Aamulla juttelimme vastaanotossa henkilökunnan kanssa, kyselivät suunnitelmiamme loman ajalle ja kerroimme mitä kaikenlaista meillä oli suunnitteilla - esimerkiksi maamantaina One Directionin konsertti O2-areenalla. Illalla huoneeseen tultuamme sängyllä odotti pieni, sievästi rusetilla suljettu laatikko sekä hotellin kortti. Laatikossa oli valtavan suuret, herkulliset suklaamuffinit, mutta kortti oli se paras juttu - piirros One Direction -bändistä ja toivotukset viettää kiva loma Lontoossa. 

Olin jo tässä kohden ihastunut hotelliin, viehättävä paikka, loistava sijainti ja henkilökunta oli se, mikä teki kokemuksesta ikimuistoisen. Ei vain tämä kortti, vaan kaikki muukin. Telkkarissa oli ongelmaa, sanoimme siitä vastaanotossa niin hetkessä tilanne oli tarkastettu, ongelma paikallisestettu kaukosäätimeen ja siihen vaihdettu paristot. Ja toimi! Muistivat asiakkaat ja suunnitelmansa, kysyivät nähtävyyskierrospäivämme jälkeen kysyä "how was London Eye?" ynnä muuta - ja selvisi, ettei vastaanoton nuori nainen ollut koskaan käynyt London Eye -maailmanpyörässä, vaikka oli vuosia jo Lontoossa asunut. Eli asiakaspalveluhenkilöt olivat hotellissa tosiaan asiakaspalveluhenkisiä. 

Ostimme matkapaketin British Airwaysilta, lennot + hotelli Hotel Indigo London Kensington Earl’s Court, ja varasin aikaisin - saimme paketin hyvään hintaan. Kun lähempänä matkaa katsoin hotellin sivuilta hintoja, oli pakettimme hinta lentoineen aika lailla sama kuin hotellin sivujen mukaan olisi ollut pelkkä majoitus hotellissa. Eihän pakettihinta aina ole kauhean edullinen suhteessa erikseen varattuihin, mutta meillä näköjään kävi tässä hyvin. 

Huoneemme, ja kuten huomaa, Harry Potter -studiovierailun jälkeisenä päivänä...

Sänky oli korkea ja mukava

Sunnuntai 27.9.

Sunnuntaina kiertelime kaupungilla, katselimme nähtävyyksiä ja vain kävelimme ja vietimme rentoa päivää kaupungin vilinässä. Perus-nähtävyydet näimme, ja niistä piti tietysti ottaa tietyllä tavalla kuvia, kuten tämä London Eye -kuva. Tämä tosin on päivällä otettu, emme siellä suunnalla liikkuneet illalla. Tämänkin kuvan syynä on Doctor Who, ysitohtorin ensimmäinen jakso Rose.

Erittäin lontoolainen turistikuva

Näkymä London Eye -maailmanpyörästä

Näkymä London Eye -maailmanpyörästä, siinä liikuttiin tuollaisissa "kapseleissa", näköalat joka suuntaan olivat komeat

Mukavinta sunnuntain kaupunkikiertelyllä oli mielestämme South Bank -alueella Thamesin rantaa pitkin kävely. Kävelyreitin varrella oli paljon kaikenlaista, esiintyjiä sun muuta. Ajoimme London Eye'n luota jokilaivalla Tower Bridgen laiturille, kuvasimme hieman tuota nähtävyyttä kauempaa - emme kuitenkaan menneet sillalle asti vaan lähdimme kävelemään takaisinpäin London Eye'n suuntaan, tehden pienen kiepin joen rannasta sisemmäs kaduille... Pitihän meidän nähdä Southwark Cathedral, jossa on kuvattu Doctor Who'ta. Sitten takaisin rantaan ja rantaa pitkin London Eye'n luo. Matkan varrella näimme myös Shakespearen Globe-teatterin... arvaattekin, siellä on kuvattu Doctor Who'ta. Sää suosi meitä, syyskuun loppu, ja jokainen päivä Lontoossa oli aurinkoinen ja lämmin. Auringossa kävely ja kaiken katselu South Bankin rannassa jäi mieleen leppoisana ja mukavana. Ja bongasimmehan me rannan reitiltä myös Foyles-kirjakaupan, jossa piti hetki tutkailla ja mukaan lähti kannettavaa loppupäivän ajaksi.

Thamesin etelärannalla hyppäsimme kaksikerroksiseen bussiin ja lähdimme kohti King's Crossin asemaa. Asemalla halusimme käydä, koska sieltä lähtee Tylypahkan pikajuna aseman laiturilta 9 ¾. Tuota laiturien väliä ei oikeasti pääse katsomaan, jollei ole junalippua, eikä se samanlainen olekaan kuin elokuvissa. Mutta meille oli pääasia päästä asemalle fiilistelemään. On asemalla tietysti Harry Potter -teemainen kauppakin, kuinkas muuten, Harry Potter Shop at Platform 9 ¾. Katselimme hieman kaupassa, mutta emme ostaneet kuin pari postikorttia, tuotteiden hinnat ovat aika rapiat ja olimme jo suunnittelemamme teemaan liittyvät ostokset tehneet edellisenä päivänä Leavesdenin studiokaupassa. 

Maanantai 28.9.

Maanantai oli jaettu kahteen osaan, aamupäivä ja ilta. Aamupäivällä kävimme katselemassa mielenkiintoisia paikkoja: Baker Street 221b ja Madame Tussaudsin vahakabinetti. Baker Street 221b on Sherlock Holmesin kotiosoite, ja siellä on Sherlock Holmes -museo. Emme käyneet museossa, kävimme vain kurkkaamassa millaisilla kulmilla Sherlock on kirjoitettu asumaan ja piipahdimme museon kaupassa. Museon naapurissa on Beatles-kauppa, siis kaikkea Beatles-kamaa kaupan täydeltä. Tiedän pari tyyppiä (mukaanlukien oma äitini), jotka sekoaisivat onnesta tuossa kaupassa!

Baker Streetiltä Madame Tussaudsiin kävellessä bongasin tämmöisen isosta matkamuistomyymälästä. Ja oli taas pakko kuvata!

Ostin meille Madame Tussaudsin vahakabinettiin liput, joilla pääsi jonottamatta sisään, kun hintaero tavalliseen ei ollut kuin hiluja ostaessani pakettina sisäänpääsyn kahteen kohteeseen (London Eye, Madame Tussauds). Kun pääsimme Madame Tussaudsin kulmalle, hoksasimme miten nerokas tuo idea oli ollut. Jono oli pitkä, mutta me pääsimme suoraan sisälle, lipuntarkastukseen ja se oli siinä, jonottamatta hetkeäkään. Jee! Museossa oli tietenkin otettava valokuvia "julkkisten" kanssa, hauska paikka. Odotin kyllä ehkä hieman enemmän nähtävää, useampia hahmoja, mutta varmaan tilojen ja kuvaavan porukan järkevän liikkumisen kannalta tuo väljyys on hyvä järjestely. Parasta olivat Star Wars -erityisnäyttely sekä Avengers-elokuva 4D-näytöksenä. Kuva oli 3D ja lisäksi elokuvan aikana tuolit tökkivät meitä selkään kun Wolverine raapi tyyppiä selkään, vesihöyryä tuli kasvoille ynnä muuta. Se oli huippuhauskaa, jos menette, kannattaa ottaa koko paketti elokuvan kanssa! 

I volunteer!

Kato, tommonen iso, kummanvärinen tyyppi. Ja Shrek.

O'captain my captain

Selvästi johtolankoja etsimässä

Pakollinen kuva

A-pu-va!

Star Wars -näyttelyyn...

Hengailua Han Solon kanssa

Pääsin Millenium Falconiakin ohjailemaan

Pojat, pojat, väkivalta EI ole ratkaisu...

Maanantai-ilta sitten... Se oli odotettu tapahtuma, One Directionin keikka O2-areenalla. Oli jännittää nähdä se rakennelma, ja tietysti TeiniTyttären mielestä erittäin hihkumisen arvoisen jännittävää nähdä One Direction. Illasta voi lukea tarkemmin:

ONE DIRECTION - O2 ARENA

Tiistai 29.9.

Tiistaina katselimme vähän shoppailujuttuja, tosin emme kauheasti ostoksia tehneet, lähinnä kuljimme kaupungilla katselemassa ja ihmettelemässä ja kahvittelemassa.

Ensimmäinen kohde oli Harrodsin tavaratalo, koska se nyt vaan piti nähdä. Jouluosasto oli vaikuttava, monta huoneellista joulua ympäri vuoden. Harrods nähtiin, mitään ei ostettu, mutta onpahan nyt nähty. Ja etiäpäin, siihen odotettuun ja ennalta sovittuun paikkaan...

Seuraavaksi siis Oxford Streetin suuntaan, minulla oli varattu aika Bravissimo-myymälään Oxford Streetin liikkeeseen rintaliivisovitukseen. Olen siitä haaveillut vuosia! Olen tilannut rintaliivejä ja uima-asuja Bravissimon nettimyymälästä, aivan loistavia, mutta olen aina haaveillut pääseväni sovituskäynnille varmistamaan ihan just oikean koon. Kokemus oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen, sain justiinsa sopivat rintaliivit ja tarkat tiedot mikä koko sopiva minkäkin merkkisistä myymistään rintaliiveistä. Oli kyllä eri koko, kuin mitä olin tilannut, isompi kuppikoko ja pienempi ympärysmitta. Olin oikein hilpeä käynnin jälkeen, oli niin fiilistä kohottavaa kun ostin rintaliivit, jotka istuvat just eikä melkein. 

Menimme siitä sitten kahville Starbucksiin, ja koska oli niin villin hilpeä ja vallaton olo, tilasimme kahvit Ginnylle ja Mollylle. Tosin kirjoitusmuoto oli vähän jotain muuta... 

Yksi hauskimmista paikoista koko päivänä oli Hamleysin lelukauppa, valtava monikerroksinen paikka, jossa oli leluja, myyjiä esittelemässä leluja, jätskikahvila, ties vaikka mitä. Saimme kulumaan kaupassa toista tuntia - ja tapasimmehan siellä muutamia tuttuja tyyppejäkin, kuten kuvasta näkyy. Ostokset: jätskit ja Elmolle Sonic-peleistä tuttu hahmo Tails (oli Keskimmäisen tuliaistoive). Tyttärellä on taas yksi haave lisää elämässään: työskennellä Hamleysin lelukaupassa.

Kävimme myös fantasia/scifi-kaupassa Forbidden Planet. Ei isompia ostoksia, muutama pieni Doctor Who -juttu ostettiin. Nähtävää oli kyllä paljon, ja ronskilla budjetilla jos on liikkeellä, löytyy kyllä ostettavaa.

Illemmalla kohti Trafalgar Squarea kulkiessamme kävelimme tällaisen karkkikaupan ohi, ja oli vain pakko pysähtyä ja käydä ostoksilla! Niin suloinen, ja myyjäpariskunta oli hurmaava. Tämä on tosielämän Hunajaherttua!  

Trafalgar Square ja pakollinen turistikuva. Tässä kohden jo jalat painoivat, mutta emme vielä malttaneet hotellille lähteä, olihan viimeinen ilta Lontoossa. Päätimme hieman vielä kävellä ja katsella kaupunkia, ja ehkä löytää Kaikista Nuorimmalle toivomansa huppari tuliaiseksi, kun kerran Keskimmäiselle oli jo löytynyt toivottu Tails. Huppari löytyikin, ja lopulta väsyneet reissaajat hipsivät metroaseman läheisen Burger Kingin kautta hotelliin nukkumaan.

Keskiviikko 30.9. - kotiinpaluupäivä

Keskiviikkona oli kotiinpaluupäivä, mutta koska lentomme oli vasta illalla, olimme suunnitelleet juttuja keskiviikollekin. Jätimme matkatavarat hotellille säilytykseen ja matkasimme metrolla toiselle puolen kaupunkia, Upton Parkiin. Siellä on Doctor Who -televisiosarjaan erikoistunut kauppa The Who Shop ja pieni museo, jossa on juttuja sekä vanhoista tuotantokausista, ns. Classic Who ja uudemmat tuotantokaudet. Museoon mentiin kaupasta avaamalla T.A.R.D.I.S.-aikakoneen ovi sen avaimella ja astumalla ovesta sisään. Museo oli pieni, mutta täynnä kaikkea kiinnostavaa. Kun tutki kaikkia pieniäkin esineitä ja asuja ja vaikka mitä, meni aikaa jonkin verran. Teimme kaupasta muutamia ostoksia - Tyttärelle hiuksiin T.A.R.D.I.S.-teemaiset rusettiklipsit, mulle T.A.R.D.I.S.-teemainen sateenvarjo, ja molemmille kynät. Ei siis shoppailtu budjettia tärviölle!

Kuvat tuolta kaupasta ovat jotenkin joutuneet jonnekin, ihmettelen minne. Ehkä ne ovat jossain laitteella tallessa ja laitan ne sitten tänne, tai sitten ne ovat mystisesti kadonneet. Ehkä T.A.R.D.I.S.in voimakenttä jotenkin tuhosi ne?

Palasimme metrolla Earl's Courtiin, ja koska oli vielä aikaa, kävimme lounaalla hotellin naapurissa olevassa pubissa. Mun ateria, fish & chips, oli herkullinen, Tyttären ranskikset hyvät, mutta burgeri kuulemma hieman tylsän makuinen. Oli kuitenkin mukavaa, että kävimme brittihenkisesti pubiruokaakin syömässä. Meillähän muutamanakin iltana hotellille raahautuessa alueen ravintoloista Burger King vei voiton helppouden vuoksi - ja kun kerrankin pääsee Burger Kingille, lähin on parinsadan kilometrin päässä kotoa. 

Vielä viimeinen kuva puhelinboksista ja kohti lentokenttää. Matka oli juuri sellainen, kuin haaveilimme - ja jollaista perheen miehet eivät olisi kestäneet: monta päivää fanittamiamme fantasiajuttujen hörhöilyjä. Voisin sanoa:

FANTASTIC, absolutely fantastic!

Vielä hörhöilyä - Weasleyn perhe

Tuossa päivänä muutamana mietin hörhöilyn syvintä olemusta. Mietin muun muassa kirjallisuus- ja elokuvahahmoja, hahmojen iloja, suruja, hahmoja, jotka menetimme... Ja mietin miten kivuliaita henkisesti voivat kuvitteellisten hahmojenkin menetykset olla. Ja mietin niitä kuvitteellisten hahmojen menetyksiä, joita en vaan hyväksy. Kuten eräs, josta ystäväni Peppi on samaa mieltä: Fred Weasley - emme varmaan ikinä anna anteeksi J.K.Rowlingille tätä kuolemaa.

Ja kas, kauppalistan kirjoittamisen sijaan päädyin syväluotaamaan ajatuksiani Harry Potterista. Tämä teema on nyt luonnollisesti mielessä paljon, kun meillä on Nuorimmaisen ja Keskimmäisen kanssa projektina kuunnella läpi kaikki Harry Potter -kirjat. Olemme nyt menossa neljännessä kirjassa, Harry Potter ja liekehtivä pikari. Sitten on Rakasta Puolisoa lukuunottamatta koko perhe Potter-tietoinen. Pojilla on isänsä kanssa omia juttuja, pyöräilyretket viikonloppuisin kun olen itse töissä, tai touhuan kotona, jalkapallon potkimista. liikuntaa, aktiivisuutta. Mä hoidan sitten kirjallisuuspuolen... Olisi tietysti mukavaa jos Rakas Puolisokin kiinnostuisi Potterista, Doctor Who'sta ym, mutta ihmisten kirjallisuus/elokuva/tv-ohjelma-makua ei voi muuttaa, Hotakaisesta, tietokirjallisuudesta ja suomalaisista dekkareista sun muusta hörhöilyfantasiaan. Meillä on sitten kyllä mukavasti perheen yhteisiäkin juttuja - ja erillisiä juttuja, erikseen, porukalla, omiakin juttuja jokaisella. On mukavaa olla perhe. Jep, yritän rakentaa sellaista horjuvaa ja natisevaa aasinsiltaa yhdistääkseni aiheet Potter & perhe. Tadaa. Sovitaan, että olen onnistunut ja hyppään tähän asiaan...

Nimittäin yksi kirjallisuuden lempihenkilöistäni on kokonainen perhe. Weasleyn perhe, Potter-kirjojen parasta porukkaa. Mahtava, lämminhenkinen perhe, joka otti vastaan lasten kaveritkin kuin olisivat aina kuuluneet perheeseen. Molly-äiti huolehti vanhemmattomasta Harrysta yhtälailla kuin omistaan, samoin isä välitti kaikista, joita perheen kotona oli, omat lapset, lasten ystävät, muut perheen läheiset. Molly Weasley on yksi mun suosikkihahmoista kirjoissa, lasten ja nuorten mielestä varmaan hassu ja komenteleva äiti - mutta koska itsekin olen komenteleva ja ok, varmaan hassukin äiti, olen tietysti Molly-fani. Rohkea nainen, joka piti omien puolta kaikin voimin, tekemällä voileipiä junamatkalle, neulomalla joululahjaksi Weasley-villapaitoja, puolustamalla hyvyyttä maailmassa Feeniksin killan kanssa, ja kun tiukka paikka tuli, otti hengiltä yhden Voldemortin vahvimmista kannattajista tämän uhatessa Mollyn lasta. "Not my daughter, you bitch!" 

Muukin perhe on täynnä iloisia, rohkeita, hassuja, tunteellisia tyyppejä. Kaksoset... loistavat isoveljet kuuluisalle kolmikolle, Ronille, Harrylle ja Hermionelle. Fred ja George tosiaan kohtelivat Harrya kuin veljeä, auttoivat, kiusasivat, antoivat Kelmien kartankin kun Harry sitä heitä enemmän tarvitsi. Ollapa olemassa kauppa kuin Weasleyn Welhowitsit, siellä kyllä kävisin. Vaikka olisi vähän surullistakin, ilman Frediä. Ja Ginny, ihana Ginevra, josta isoveljien kesken kasvaessa tuli rohkea ja upea nuori nainen... ja sittemmin huispausammattilainen.

Mietin sitten vielä lisää, suosikkihahmojani Pottereissa. Mun suosikit tuntuvat olevan vähän tällaisia ei-niin-hurrattuja sankareita. Molly Weasly, Severus Kalkaros, Luna Lovekiva... Ei välttämättä suuria ja näyttäviä sankaritekoja (paitsi no hei miettikää, esimerkiksi Bellatrix Lestrange hengiltä, hurraa!!ja muut kolmikon saavutukset), mutta kuitenkin, ilman meteliä, ovat sankareita ja rohkeita, tärkeitä, vaikuttavat paljon tapahtumiin. Tietty muitakin loistavia hahmoja on, näitä, jotka ovat näkyvästi ja selkeästi sankariainesta. Mutta joku näissä kolmessa on sellaista, mikä mulle kolahtaa, eivät ole kirjoissa näyttäviä huimia tekoja tekeviä, mutta tekevät niitä kyllä ja ovat tärkeitä. Ei sillä, etteikö moni moni muukin kirjojen henkilö olisi mulle rakas, kirjat ovat täynnä eloisia, aitoja, suloisia, ärsyttäviä, hurmaavia tyyppejä. Äh... Ärsyttävistä... oikeasti, oonko yksin mielipiteeni kanssa, vai onko jonkun muunkin mielestä Dolores Pimento aivan holtittoman ärsyttävä ja ilkeä, toivoin häntä hornantuuttiin melkein napakammin kuin Voldemortia itseään.

Video Luna Lovekivasta, kuvitteellisia kirjeitään äidilleen...

Takana työputki, tänään oli aamuvuoro, huomenna vapaapäivä. Eli kuten huomaa, irtautuminen työstä rentoutumiseen, fantasian kautta. Toimii. Aivot saa vapaa-asentoon töllöttelemällä YouTuben täydeltä Potter-fanien tekemiä videoita. Tosin nyt on lopetettava - että ehtii poikien kanssa kuunnella Potteria.

Minä. Halloweenina Molly.

Nerd, geek, queen

Mietin miten aloittaisin tämän tekstin, mutta aloitan siitä mistä tämä ajatuskiemura alkoi.

Ystäväni viestitti minulle tänään linkin: Alan Rickman on kuollut. Alan Rickman, näyttelijä, kuoli 69-vuotiaana syöpään. Uutinen itketti minua omastakin mielestäni kohtuuttoman paljon. Tästä lähti sellainen ajatuskerä pyörimään ja pomppimaan, itkeskelin vähän ja analysoin hörhöilyn syvempää olemusta melko paljon.

Millaista on olla hörhö? Nörtti-sana ei välttämättä ole selkein suomennos, koska sisältää niin paljon eri merkityksiä, voi tarkoittaa monenlaista nörttiä. Eskapisti, hörhö, nerd, geek, queen, siinä sopivampia sanoja tällaiselle kokonaisuudelle.

Se on esimerkiksi sellaista, että kun kuulet jonkun lempinäyttelijöistäsi kuolleen, tulet surulliseksi ja itketkin ehkä. Tekee mieli katsoa elokuviaan ja kunnioittaa uraa näin. Ajattelet kyseisen näyttelijän roolihahmoja, ja sitten oletkin jo miettimässä henkilöä, hahmoa, jonka näyttelijä on tehnyt eläväksi.

Itselläni Alan Rickmanin näyttelijäntöistä loistavin oli rooli Severus Kalkaroksena, Severus Snape, Harry Potter -elokuvissa. Ennen elokuvia olin lukenut siihen mennessä ilmestyneet kirjat ja jo täysin velhomaailman lumoissa. Olin ensimäisen elokuvan ilmestyessä luonut oman mielikuvani Kalkaroksesta, hän on ollut minulle yksi hienoimpia hahmoja Pottereissa. Tyly, ristiriitainen, vaikea, mutta myös aliarvostettu, urhea, sanoinkuvaamattoman rohkea ja hyvä. Kun elokuvat sitten tulivat, Rickmanin Kalkaros oli minun kokemuksenani aivan huikea suoritus. Joskus elokuvahahmot ovat ns. vääränlaisia, erilaisia kuin oma näkemys. Mutta Rickmanin Kalkaros oli loistava, yksinkertaisesti loistava, äänenpainotuksiaan myöten. Hän teki Kalkaroksen eläväksi, ja juuri oikein (minun mielestäni, jokaisellahan on oma mielikuvansa henkilöhahmoista).

Iltapäivällä uutisen jälkeen mietin miksi suren niin paljon, vaikken tunne ihmistä ollenkaan. Mutta oikeastaan tajusin kyllä. Välillä elämässä tarpoo syvällä syövereissä, välillä taas arki pyörittää sekopäisesti ja on olo ettei jaksa. Mikä minua auttaa on eskapismi, rinnakkaistodellisuudet. Se on kirjattu johonkin virallisiin papereihinkin - Erityisen Ihanan lapsen takia ollaan käyty erinäisissä palavereissa, eräässä, jossa kartoitettiin vanhempien voimavaroja ja selviytymiskeinoja sanoin omaksi selviytymiskeinokseni hörhöily. Eskapismi. Hetkeksi karkaaminen arjesta ja tästä todellisuudesta. Keskustelun vetäjä asiallisin ilmein kirjasi sen papereihinsa.

Kyse ei ole todellisuudesta erkaantumisesta, tai todellisuuden ja kuvitteellisen todellisuuden sekoittumisesta. Kyse on karkaamisesta. Hetken karkuretkestä arjen hälinästä ja vastuusta ja suruista ja raskaista asioista ja kaikesta sellaisesta. Eskapismia, todellisuuspakoa, Tylypahka, Keski-Maa, Doctor Who-niverse. Monet kirjat ja elokuvat. Maanalainen Lontoo, Neverwhere. Hilpeät seikkailut Arthurin ja Trillianin kanssa universumin ympäri liftaillen. Lapsesta asti kirjat ovat olleet minulle avoin maailma, ja nyt aikuisenakin kirjat, tv-sarjat ja elokuvat ovat se arjen rinnakkainen todellisuus, jossa voin olla rohkea, reipas, vahva, urhea sankaritar. Tarvisen sen "hörhötilani"ollakseni toimiva, järkevä olento arjessa. En rinnakkaistodellisuuksiini karkaamalla ole erkaantunut arkipäivän todellisuudesta, vaan ammennan siihen, päivittäiseen elämiseen ja olemiseen, voimia niistä muista todellisuuksista. Taianomaisista todellisuuksista voi ottaa vahvuutta ja urheutta mukaan, itse ainakin koen saavani voimia, todellisuuspaon jälkeen olen arjessakin vähän enemmän kuin se sankaritar ja vahva nainen, joka olen siellä toisaalla. Eräänlaista "voimavara-eskapismia", sellaista, että on arjen keskellä karkuretkiä johonkin ihanaan Joku lähtee ehkä Kanarialle tai Thaimaahan lomamatkalle, joku hurraa lemppari-urheilujoukkueelleen, joku katsoo Salatut elämät joka päivä, joku neuloo, joku leipoo, joku harrastaa liikuntaa... kuka etsii hyvää fiilistä arkeensa mitenkin. Minä uppoudun kirjoihin ja elokuviin, siten voi rentoutua arjesta ihan vaikka päivittäin. Ja sitten takaisin siihen todelliseen todellisuuteen.

Tällaisessa arjen kirkastamisessa ovat näyttelijätkin iso osanen. He tekevät fantasian eläväksi. Joten heistä tulee jotenkin läheisiä, vaikkei koskaan ole tavattu, eikä heitä henkilönä tunne kuin mitä julkisuudessa kerrotaan. Siksi varmaan tämä uutinen itketti, näyttelemänsä henkilö on merkittävä hahmo mulle kautta vuosien, ja muutkin roolihenkilönsä, joiden kanssa olen arjesta karannut.

Tällaista on olla hörhö. En osaa ajatella, millaista olisi olla muunlainen, ja oikeastaan olen aika tyytyväinen olotilaani. Nerd, geek, queen.

Lopuksi linkki hienoon videoon. Severus Kalkaroksen tarina sen oikeassa, kronologisessa järjestyksessä. Ja tuo loistava näyttelijäntyö, joka teki Snapesta oikean, uskottavan. Tiedättehän sen tunteen, kun rakastatte jotain kirjaa ja jotain hahmoa, ja hänet tehdään elokuvassa ihan väärin. Snape oli oikein.

Severus Snape - Important Scenes in Chronological Order

Hörhö omimmillaan:

"Hei, tän kadun nimi on sama kuin ysi-Tohtorin näyttelijän, Christopher Ecclestonin, kaikkien aikojen paras Tohtori Doctor Who -sarjassa, nyt oon nimittäin onnellinen!!! Otetaan kuva!!!

Harry Potter - Warner Bros. Studio Tour London

VAROITUS! Tämä teksti sisältää holtittoman paljon kuvia, hirvittävästi selostusta ja äärimmäisesti hörhöilyä!

Tyttären rippilahjamatkalla kävimme Lontoon lähettyvillä Leavesdenissa Warner Bros. -studioilla, The Making of Harry Potter -tutustumiskäynnillä. Tuo kirjoittamani kuvaa asian selkeästi. Mentiin studioille, katsottiin paikkoja. Mutta tuo ei kuvaa sitä kaikkea, mitä se oli. Ehkä kuulostaa mahtipontiselta tai ainakin hörhöltä, mutta kokemus oli yksi koko elämäni ihmeellisimpiä. Koin ihan hillittömän sekopäisiä tunteita ja itkeä tirautinkin ihan  vaan siitä liikutuksesta, että hei, olen täällä oikeasti!

Leavesdenin studioilla tosiaan kuvattiin kaikki Harry Potter -elokuvat, eli studiot olivat Potter-maailmaa yli kymmenen vuoden ajan. Elokuvia kuvattiin samaan aikaan kuin lisää kirjoja ilmestyi, eli tiedettiin studioita käytettävän Potter-filmeihin myöhemminkin. Tämän vuoksi lavasteita, asusteita, kuvaustarvikkeita sun muuta säästettiin, mahdollista tulevaa käyttöä varten. Sitten kun elokuvasarja saatiin valmiiksi, kaikki nämä aarteet olivat yhä tallella, ja niistä tehtiin tämä studiokokemus. Eli syntyi paikka, jossa voi oikeasti käydä Suuressa salissa, nähdä oikean siepin, juoda kermakaljaa ja koputtaa Likusteritie nelosen ovea (tosin en ymmärrä miksi kukaan haluaisi mennä Dursleylle kylään...).

En etukäteen ajatellut, mitä odottaa paikalta. Arvelin näkeväni kaikenlaista jännittävää ja hienoa, jonka muistaisin nähneeni elokuvissa, ja vähän liikutuinkin etukäteen silloin tällöin ajatellessani, että kohta kävelen Suuressa salissa. No, en olisi voinutkaan odottaa mitään niin käsittämättömän upeaa kuin mitä paikka oli. Lavasteissa pääsin käymään monessa tutussa paikassa, jopa Kotikolon keittiössä ja Tylypahkan pikajunassa, näimme niin paljon kaikkia elokuvaan liittyviä asioita, että päässä humisi. Kuten Luna Lovekivan retiisikorvakorut ja muita koruja - tiesittekö, että Evanna Lynch oli elokuvaan pyrkiessään suuri Potter-fani, ja teki elokuvassa käyttämänsä korut itse? Puvustamoa esitelleellä osastolla ollut opas kertoi sen meille. Opin monen monen monta asiaa ja sain kaikenlaista tietoa elokuvista ja Potterin maailmasta. Upeaa. Näimme miten erikoistehoisteita tehdään ja myös erilaisia otuksia ja muita, joita oli rakennettu elokuvia varten. Mulla olisi kuva Hämäkäkistä, mutta araknofobisia lukijoitani ajatellen jätän laittamatta sen tänne... Otus-osaston tiivistän kuvaan Hiinokasta, ette ehkä halua katsella ankeuttajia tai muita pelotuksia.

Voisin tästä puhua ja kirjoittaa, kirjoittaa ja puhua, yritän jotenkin ytimekkäästi selvitä tästä, ettei laajene blogipostauksesta kirjaksi...

Lähdimme studioille heti ensimmäisenä Lontoon-päivänämme. Saavuimme aamulla Lontooseen, ja iltapäivällä hyppäsimme bussiin, joka oli teeman mukainen. Tässä kohtaa jo jänskätti kovasti, ja oli hieno tunnelma. Bussissa oli tv-ruudut, ja niiltä pyöri Harry Potter ja viisasten kivi -elokuva matkan ajan. Matka kesti reilun tunnin, ja hieman ennen perille saapumista bussin tv-ruuduille ilmestyi Mark Williams (elokuvissa Arthur Weasley), joka kertoi hieman tietoa studioista, jonne kohta saapuisimme.

Ostin meille etukäteen liput, siis paketin, johon kuuluu bussikuljetus studioille, liput kierrokselle sekä kupongit, joilla sai paikan päällä kermakaljaa - kuponki oli hyvä idea, sai hakea noutopisteestä juomat eikä tarvinnut jonottaa piiiiiiiiitkässä jonossa kassalle

Bussi oli teeman mukainen

Bussin saapuessa perille ja nähtyämme paikan ulkopuolelta taisimme vähän kilahtaa... Ulkona soi elokuvien musiikki, ja oli ihan epätodellinen tunne. Kirjat ja elokuvat niin tuttuja ja niin... todellisia. Nyt olimme oikeasti paikassa, jossa ne ovat käsinkosketeltavan todellisia.

Tuo oli kyllä paha paikka, jos yrittäisi olla kypsä, rauhallinen aikuinen. Ei onnistu. Jos olin jo ulkona sekopäinen, sisällä pimahdin täysin. Jo aula aiheutti erinäistä "iippailua", kuten kutsun sitä kun innostun jostain ja päästän ihastuneen IIP-äänen. Erittäin iippailuttava paikka. Katsokaa nyt, ensin ootte ihan tavallisessa maailmassa ja sitten astutte tuonne sisään:

Liput kierroksille olivat kellonajan mukaan, eli lippu oikeutti sisäänkäynnin tietyn puolituntisen ajan. Saavuimme studioille kun meidän sisäänpääsyymme oli reilut puoli tuntia, joten kävimme ensin studion kaupassa. Eräs kaupan työntekijöistä esitteli meille paikkaa ja kertoi kaupan sisustuksenkin olevan elokuvista - myytävät kirjat olivat Tylypahkan kirjaston kirjahyllyissä ja iso kattokruunu kassojen yläpuolella Irveta-pankista. Niinpä meillä kului aika vauhdilla kaupassa, kun myytävien esineiden lisäksi tutkimme mitä kaikkea elokuvista tuttua siellä oli.

Pian tuli meidän aikamme, lähdimme odottamaan sisäänpääsyä. Ennen kierrokselle pääsyä, sisäänpääsyaulassa, oli jo nähtävää: Harryn huone Dursleyn portaiden alla.

Pääsimme sisään opastuskierrokselle muutaman kymmenen muun kanssa, ensin isoon huoneeseen, jonka seinillä oli elokuvien mainostauluja, joissa vaihtui eri kielisiä mainoksia. Opas kertoi meille hauskasti ja kiinnostavasti elokuvista, näyttelijöistä ja paikasta, vähän valmisteli meitä kierrosta varten. Sitten huoneen päässä olevat kolme ovea aukenivat, seuraava huone oli elokuvasali, jonka vastakkaisella seinällä oli myös kolme ovea. Menimme istumaan vastakkaiseen laitaan, ajattelimme, että ne vieressämme olevat kolme ovea ovat seuraavat, joista kuljemme. Näimme lyhyen filmin, jossa Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson kertoivat elokuvien kuvauksesta, kuinka olivat viettäneet studioilla paljon lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ym. Filmin päätteeksi he sanoivat, että lähdemme nyt yhdessä katsomaan, ja kääntyivät lähteäkseen. Silloin kangas nousi - ja sen takana oli Suuren salin ovi. Siinä se yhtäkkiä, varoittamatta oli, se tunne mikä silloin tuli oli jotain... en ees osaa sanoa. Itku siinä oli tulla, kun hämmästyin, ja menimme oven luo. Opas kysyi ovella, onko jollain syntymäpäivä. Kaksi pientä tyttöä viittasi, ja opas pyysi heidät luokseen. Huomasin varmaan hieman yli parikymppisen nuoren miehen miettivän viitata vai ei, ja viittasi, hänetkin opas pyysi ovelle. Sitten näiden synttärisankarien kanssa opas avasi Suuren salin ovet.

Siinä kohtaa itku ei pelkästään meinannut tulla, vaan itkin ja sisällä myllersi. Eikä hävettänyt yhtään, ympärilläni oli lukuisia aikuisia, niin naisia kuin miehiäkin, joiden poskilla valuivat kyyneleet. En ollut yksin tunnemyrskyn kanssa. Opas kertoi kaikenlaista, esim. salin laidoilla oli eri tupien asuja, ja opas kertoi kuka näyttelijä mitäkin oli käyttänyt ym. Osan kuulin ja tajusin, osin taas hortoilin pitkin salia ja olin pakahtua onnesta. Ihmeellistä ja upeaa.

Suuresta salista eteenpäin kierros oli sitten omaan tahtiin, ilman opasta. Kierros oli kahdessa suuressa hallissa, joiden välissä oli Backlot-ravintola ja sisäpiha, jossa oli myös paljon nähtävää, kuten Likusteritie nelonen, Poimittaislinjan bussi ja Tylypahkan silta. Ja kaikki, mitä studioilla oli, oli oikeasti elokuviin tehtyä, lavastetta - mutta ei kuitenkaan lavastetta. Vaikea selittää... Kuljimme tutkimassa kaikkea tuntikausia, oli isoja lavasteita, huoneita, Rohkelikon poikien makuuhuone ja olohuone, Kotikolon keittiö, Dumbledoren toimisto, Taikaministeriö, Umbridgen toimisto, Malfoyn ruokasali, taikajuomien luokkahuone... ja lukemattomat määrät pienempiä tutkailtavia, esineitä, asuja, tietoja... Oli osasto, joka esitteli elokuvissa käytettyjä erikoistehosteita, oli animatronics-osasto, jossa oli elokuvissa käytettyjä hahmoja, kuten jo aiemmin mainittu Hämäkäk, Dobby-kotitonttu (jolle oli esittelykilven päälle jätetty sukkia), oli pienoismalleja, filmejä elokuvien tekemisestä, oli niin paljon kaikkea, että tuntui kun pää pakahtuisi. Kiinnostavaa, ihmeellistä, liikuttavaa ja hauskaa, ja aika monta muuta tunnetta, sitä tuo seikkailu studioilla oli. Kuvia meillä on vierailulta liki neljäsataa, yritin tähän tiivistää kokemuksen muutamaan kuvaan...

Luna Lovekivan korut, jotka Evanna Lynch on itse tehnyt

Useat lavastehuoneet olivat tämmöisiä jänniä "tynnyreitä", 

tässä Rohkelikon poikien makuuhuone

Iseeviot-peili - the Mirror of Erised

Pääsin kurkkaamaan myös Kotikoloon, ihanaa!

Huispaukselle oli tietenkin oma osasto

Hiinokka

Kävijät ovat osallistuneet yhteen juttuun studioilla... Dobbyn tietokyltin päälle oli jätetty sukkia, söpöä

Studioilla on myös asemalaituri, jolta Tylypahkan juna lähtee. Astuminen käytävästä asemasillalle ja junan näkeminen oli huikea hetki... Olen kyllästynyt sanaan huikea ja sen yltiöpäiseen käyttöön mm. urheiluselostuksissa, mutta tuohon hetkeen se sopii niin täsmällisen hyvin, että sallin itselleni huikean käytön huikeassa tilanteessa. Junavaunujen läpi pääsi kävelemään, niihin oli jokaiseen vaunuosastoon sisustettu yksi vuosi, yksi matka. Viimeisenä oli avoin vaunu, jonka toisella laidalla oli ensimmäinen matka, Harry ja Ron, ja toisella laidalla kirjasarjan viimeinen kappale, jossa Harry ja Ron ovat saattamassa lapsiaan Tylypahkan junaan. Arvannette varmaan, kuka hiukan itkeä tirautti tässä kohden?

Kermakaljaa piti tietenkin maistaa. Ostin etukäteen lippujen yhteydessä lipukkeen, jolla sai kermakaljaa, joten pääsimme pisimmän jonon ohi suoraan noutopisteelle. Kermakalja oli hyvää ja makeaa, olen nyt kotona kokeillut reseptejä ja saanut kohtuullisen makuista aikaan. Joimme kermakaljamme Backlot-ravintolan sisäpihalla, joka oli myös studioiden kuvausaluetta. Ihan hieno fiilis istua Tylypahkan sillan vieressä, katsella kaikkea nähtävää ja juoda kermakaljaa, pieni hengähdyshetki. Oli jo siinä vaiheessa olo, että kaikkea nähtävää ja koettavaa tulee päälle sitä vauhtia, että pää poksahtaa, niin paljon ihmeellistä nähtävää, koettavaa ja tunnettavaa singahteli joka puolelta.

Butterbeer moustache

Kierroksen reitti kulki myös Viistokujan läpi. Tutkailimme tarkkaan kauppojen ikkunoita, voi miten paljon kiinnostavaa shoppailtavaa siellä olisi ollut!

Luin etukäteen studioilla olevan Tylypahkan pienoismalli, jota käytettiin kuvauksissa kun tehtiin Tylypahkan ulkokuvia. Pienoismalli oli kyllä harhaan johtava sana, ajattelin jotain pöydälle mahtuvaa rakennelmaa, mutta se olikin valtava, huoneen kokoinen linna ympäristöineen. Tutkimme pienoismallia pitkään ja tarkkaan, yksityiskohtineen ja tuttuine paikkoineen se oli aivan ihmeellisen hieno.

Kierroksen jälkeen oli onnellinen, uupunut, sekopäinen olo. Sellainen, etten edes osannut sanoa mitä kaikkia tunteita onnistuin siinä yhdellä kertaa tuntemaan. Menimme ulos istumaan ja odottelemaan bussimme lähtöä, siellä soi elokuvan musiikki, oli jo pimeää, rakennus ja valtavat velhonshakki-nappulat olivat valaistut, kaikki vielä parkkipaikan laidallakin oli taikaa. Bussimatkalla takaisin jatkui elokuva siitä, mihin oli tullessa jäänyt, katsoimme sitä, tutkimme ostoksiamme ja vain välillä istuimme tuijottaen iltamyöhäistä Lontoota ja jonnekin sen yli ja ohi. Minä ja Tytär. Molly ja Ginny.