Luin juuri mielenkiintoisen blogitekstin aiheesta Pokemon GO, "Väärällä tavalla aikuinen". Näin "reilun nelikymppisen" mielestä varsin mainio teksti ja jäin sen jälkeen mietiskelemään kaikenlaista aikuisuuteen - ja Pokemon Go -peliin - liittyvää.
Itse olen aikamoinen innostuja. Myönnän sen ihan suoraan, innostun asioista, koen suuria tunteita ja harrastan juttuja, jotka ehkä eivät ole jonkun aikuisuus-koodiston mukaisia, kutsun tätä innostumis-juttuani hörhöilyksi. On tätä minulle kommentoitukin usein - olen aina ottanut kohteliaisuutena kommentit "miten sie aina jaksat tuolleen innostua", oli ne siksi tarkoitettu tai ei. Ei aikuisuus ole joihinkin normeihin asettumista, joku käsitys hillitystä, kypsästä ihmisestä. Aikuinenkin saa innostua, innostuminen virkistää. Toki saa olla innostumattakin, jos se omalle luonteelle sopii. Se mun mielestä aikuisuudessa on mainiota, olet itsenäinen, kypsä ja saat tehdä just mitä itse tykkäät (kunhan huomioit muut ihmiset, sen huomioiminen kuuluu just aikuisuuteen ja kypsyyteen). En mä ainakaan ole mistään lukenut jotain tiettyä säännöstöä, että kun olet aikuinen sinun täytyy... (ja tähän lista asioista, jotka on sallittu ja kielletty aikuiselta).
Mulla on puhelimessani Pokemon GO, kun sitä ei poikien puhelimiin saa asennettua, ja sekin on ihan hyvä juttu ettei. Koska me kohta lähdetään yhdessä ulos ja etsitään Pokestopeja kun mulla Pokepallot vähissä, ja jos löydettäis muutama kiva Pokemon. Katseltiin parin Pokestopin tiedot, ihan kuin valokuvasuunnistusta, oli tieto mikä paikka ja kuva, niillä tiedoin lähdetään etsimään. :) Yhdessä voidaan samalla huomioida mikä on ko. peliä pelatessa järkevää ja mikä ei. Pitää muistaa katsoa liikenteessä ympärilleen. Pitää huomioida muut liikkujat. Yksityisalueille ja vaarallisiin paikkoihin ei saa mennä, vaikka siellä olisi miten legendaarinen Pokemon.
Niiden ei saa -sääntöjen lisäksi on paljon mitä saa tehdä, ja pitää tehdä. Saa olla ystävällinen muille pelaajille, vaikka tervehtiä heitä, pysähtyä juttelemaankin ja vaihtaa kokemuksia mistä löytyisi juttuja. Viikonloppuna käydessämme Joensuussa juttelin äidin kanssa, joka oli lastensa kanssa pelaamassa, molempien lapset etsivät Pokemoneja kirkkopuistossa. Oli mukavaa. Yhdessä lasten kanssa tekeminen tässä onkin se ihan hauskin juttu, vaikka pojilla välillä tuleekin kinaa - yksi puhelin, jossa peli, ja kaksi poikaa, jotka haluavat pelata. Mutta onhan se oman vuoron odottaminenkin oppimista ja kasvamista. Teinikin lähti kaverinsa kanssa eilen mukaamme, kuinka usein peruskoulun juuri päättäneet teinit jaksavat hengailla äidin ja pikkusisarusten kanssa kesälomallaan, varsinkin jos kaveri kylässä... Jep, tästäkin saamme kiittää peliä. Vähän kuin pelaisimme yhdessä lautapeliä, paitsi että pelilaudan sijaan meillä on puhelin, jota yhdessä katsomme, ja pöydän ääressä istumisen sijaan kävelemme ympäriinsä. Kumpikin pelimuoto oikein mukava perheen yhteisen ajan viettämiseen.
Itse olen aikamoinen innostuja. Myönnän sen ihan suoraan, innostun asioista, koen suuria tunteita ja harrastan juttuja, jotka ehkä eivät ole jonkun aikuisuus-koodiston mukaisia, kutsun tätä innostumis-juttuani hörhöilyksi. On tätä minulle kommentoitukin usein - olen aina ottanut kohteliaisuutena kommentit "miten sie aina jaksat tuolleen innostua", oli ne siksi tarkoitettu tai ei. Ei aikuisuus ole joihinkin normeihin asettumista, joku käsitys hillitystä, kypsästä ihmisestä. Aikuinenkin saa innostua, innostuminen virkistää. Toki saa olla innostumattakin, jos se omalle luonteelle sopii. Se mun mielestä aikuisuudessa on mainiota, olet itsenäinen, kypsä ja saat tehdä just mitä itse tykkäät (kunhan huomioit muut ihmiset, sen huomioiminen kuuluu just aikuisuuteen ja kypsyyteen). En mä ainakaan ole mistään lukenut jotain tiettyä säännöstöä, että kun olet aikuinen sinun täytyy... (ja tähän lista asioista, jotka on sallittu ja kielletty aikuiselta).
Mulla on puhelimessani Pokemon GO, kun sitä ei poikien puhelimiin saa asennettua, ja sekin on ihan hyvä juttu ettei. Koska me kohta lähdetään yhdessä ulos ja etsitään Pokestopeja kun mulla Pokepallot vähissä, ja jos löydettäis muutama kiva Pokemon. Katseltiin parin Pokestopin tiedot, ihan kuin valokuvasuunnistusta, oli tieto mikä paikka ja kuva, niillä tiedoin lähdetään etsimään. :) Yhdessä voidaan samalla huomioida mikä on ko. peliä pelatessa järkevää ja mikä ei. Pitää muistaa katsoa liikenteessä ympärilleen. Pitää huomioida muut liikkujat. Yksityisalueille ja vaarallisiin paikkoihin ei saa mennä, vaikka siellä olisi miten legendaarinen Pokemon.
Niiden ei saa -sääntöjen lisäksi on paljon mitä saa tehdä, ja pitää tehdä. Saa olla ystävällinen muille pelaajille, vaikka tervehtiä heitä, pysähtyä juttelemaankin ja vaihtaa kokemuksia mistä löytyisi juttuja. Viikonloppuna käydessämme Joensuussa juttelin äidin kanssa, joka oli lastensa kanssa pelaamassa, molempien lapset etsivät Pokemoneja kirkkopuistossa. Oli mukavaa. Yhdessä lasten kanssa tekeminen tässä onkin se ihan hauskin juttu, vaikka pojilla välillä tuleekin kinaa - yksi puhelin, jossa peli, ja kaksi poikaa, jotka haluavat pelata. Mutta onhan se oman vuoron odottaminenkin oppimista ja kasvamista. Teinikin lähti kaverinsa kanssa eilen mukaamme, kuinka usein peruskoulun juuri päättäneet teinit jaksavat hengailla äidin ja pikkusisarusten kanssa kesälomallaan, varsinkin jos kaveri kylässä... Jep, tästäkin saamme kiittää peliä. Vähän kuin pelaisimme yhdessä lautapeliä, paitsi että pelilaudan sijaan meillä on puhelin, jota yhdessä katsomme, ja pöydän ääressä istumisen sijaan kävelemme ympäriinsä. Kumpikin pelimuoto oikein mukava perheen yhteisen ajan viettämiseen.
Läksiäislahja työkavereilta ryhmäkodissa, jossa olin "lainassa" yhteensä vuoden verran
Oon seurannut keskustelua Pokemon GO -pelistä, jotkut ovat ihastuneet ja harrastavat innoissaan, jotkut ovat vihastuneet ja moittivat innoissaan. Mietin, etteivätkö kaikki mahtuisi samalle "ihan kiva jos joku tykkää ja ihan ok jos joku ei tykkää" -alueelle. Ulkoiluaktiviteetteja vertaillaan ja ihmetellään miksi kerätään Pokemoneja eikä vaikka sieniä tai marjoja - Pokemon Go -pelin aikana ulkoilu on monen mielestä väärin ulkoiltu! En näitä kyllä koe mitenkään verrannollisiksi, en lapsilla enkä aikuisilla. Esimerkiksi minä itse en kyllä ikinä kerää marjoja ja sieniä, paitsi torilta, toimin kuin peleissä ikään: vaihdan hyödykkeitä (=eurovaluutta) toisiin hyödykkeisiin (=marjat ja sienet). Joten siltä metsässä hyödyllisesti samoilulta ei ole mikään aika pois, sitä ei tapahtuisi muutenkaan. Toki onhan se pelaaminen hassun näköistä, ja idean pohjalta tehdyt parodiat ihan hauskoja. Eilen jätskillä istuessamme pelasimme omaa ONKO? -peliämme. Siinä bongataan sopivan näköinen henkilö/henkilöitä ja kysytään omalta seurueelta ONKO? Sitten arvioidaan porukalla onko kyse Pokemon GO -pelaajasta/pelaajista vai räplääkö joku kännykkäänsä muuten vaan. Jäätelöt syötyämme sitten lähdimme itsekin hassun näköisesti etsimään Pokestopeja ja Pokemoneja, liityimme maailmanlaajuiseen innostuneiden joukkoon.
Mutta nyt, suokaa anteeksi, lähden tästä kauppaan ja asioille, ja pakotan vastahakoiset lapset mukaani, että tehtäis jotain yhdessä. Eikun... sanon, että nyt mennään, katotaan Pokestopeja ja Pokemoneja matkan varrella, ja veikkaan, että ennen kuin oon ehtinyt aikuisen näköiseksi (tukka hyvin, näkyyks ripset, voinks mä laittaa nää vaatteet) pojat on jo pihalla pyörimässä päät vastakkain ja pohtii mihin suuntaan ottaa askelia löytääkseen lähellä olevan Pokemonin. Heippa!
Mutta nyt, suokaa anteeksi, lähden tästä kauppaan ja asioille, ja pakotan vastahakoiset lapset mukaani, että tehtäis jotain yhdessä. Eikun... sanon, että nyt mennään, katotaan Pokestopeja ja Pokemoneja matkan varrella, ja veikkaan, että ennen kuin oon ehtinyt aikuisen näköiseksi (tukka hyvin, näkyyks ripset, voinks mä laittaa nää vaatteet) pojat on jo pihalla pyörimässä päät vastakkain ja pohtii mihin suuntaan ottaa askelia löytääkseen lähellä olevan Pokemonin. Heippa!
