Pages

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Pärnu - osa 2

Mitä tehdä Pärnussa

Joskus joku kysyy meiltä, mitä me tehdään Pärnussa… Kun käy siellä vuodesta toiseen, onko siellä tehtävää ja nähtävää vielä. No, teemme kaikenlaista mukavaa: käymme rannalla, pelaamme minigolfia, käymme leikkipuistoissa, lapset skeittipuistossa, välillä vuokraamme polkuautot, joilla voi kruisailla rantapuistossa, sadesäällä hyvä vaihtoehto on vesipuisto… Tekemistä riittää, yleensä aika loppuu kesken ja sanomme, että ensi vuonna sitten… Huomioksi: kerron paikoista sen mukaan, kuin ne kesälomilla ovat. Kesäsesongin ulkopuolella ei kaikkea mainittua ole tarjolla, ja esim. kesän alussa rajoitetummin, kuten polkuautovuokrauspisteitä on vähemmän ihan kesäkuun alussa kuin keskikesällä.

Ranta on tietysti kaiken hauskan keskipiste aurinkoisina päivinä. Rannassa voi vaikka vuokrata aurinkotuolin, ja löhöillä rennosti koko päivän (muistakaa aurinkosuojavoide!), rannassa on myös kaikenlaista aktiviteettia heille, joille löhöily on liian pitkäveteistä. Ihan rantahiekan alueella on mm. rantafutiksen pelaamista varten maaleja, kiipeilytelineitä sun muuta. Keskirannalla, Rannahotellin ja Rannahoone-rakennuksen kohdilla on kesäisin minigolf-ratoja, otamme joka kesä ainakin yhden taistelun ”kuka on perheen minigolf-mestari”. Samoilla paikoin on myös keskikesällä pomppulinnoja ym. juttuja lapsille. Rannassa on useita pisteitä, joista voi vuokrata polkuautoja, niin pienempiä autoja, jotka sopivat lapselle kuin isoja, usean hengen katoksellisia polkuautoja, joilla voi kruisailla koko perhe. Polkuautot ovat meidän poikien suosikkijuttu, yksi ajelu per reissu ei riitä mitenkään… Yksi hyvä ajelupaikka on iso rantapuisto Lehe- ja Supeluse-katujen välissä, sen laidalta saa myös vuokrattua polkuauton ja he, jotka eivät halua reippailla polkien, voivat istuskella puiston keskellä kivassa puistokahvilassa. Polkuautojen lisäksi reippailla voi myös polkupyörillä, niitä saa vuokrata esim. Supeluse-kadun rannan puoleisessa päässä, siinä Mudaravilan (nykyään Hedon Spa) ja rannan Steffani-pizzerian kupeessa.
Keskirannan iso kiipeilyteline ja suihkulähteet, 
suihkulähteissä saa juoksennella!

Rannahoone

Pomppulinnoja ja minigolfeja Rannahoone-rakennuksen takana

Tiukka turnaus!

Yksi rannan kiipeilytelineistä

Polkuautoilemassa

Yksi ajanviete ovat leikkipuistot, Pärnussa on monia kivoja leikkipuistoja, joissa voi viettää mukavasti aikaa. Meidän lasten suosikkileikkipuisto sijaitsee rannassa, Rannahoone-rakennuksen takana, Rannahotellin vieressä. Iso ja monipuolinen leikkipuisto, jossa on puiston keskellä kahvilakioski, siinä on vanhempien mukava istuskella kaffella ja seurata lasten leikkejä. Puiston luona on paljon edellämainittuja rannan aktiviteetteja, joten puistoleikkien välillä voi ottaa vaikka kisan minigolfia, pomppia pomppulinnassa, käydä uimassa tai vaikka polkaista polkuautolla rannan reittejä pitkin kruisailulenkin. Monitoimimesta parhaimmillaan! Muita kivoja leikkipuistoja ovat Munamäen leikkipuisto keskustan lähellä ja Vallikäärin leikkipuisto keskustasta huvivenesataman suuntaan. Näiden kahden leikkipuiston välillä on skeittaajille skeittipuisto, meidänkin lapset ovat painelleet siellä menemään potkulaudoilla kikkailemassa. Keskustan toisessa päässä, Vanapark-puistossa, on myös hauska leikkikenttä. Siellä on kiipeilyteline, jossa voi kokeilla omia Spiderman-taitojaan kiipeilemällä köysiverkostossa. Pärnun tori on tuon leikkipuiston lähellä, mutta tänä kesänä tori on suljettu remontin vuoksi.

Leikkipuistoja ja leikkipaikkoja on tosiaan paljon, Rakas Puoliso kommentoi tähän, että joka paikassa, missä on puisto, on jotain lapsille, ja niinhän se on.

Rannan leikkipuisto

Rannan leikkipuisto

Vanapark-puiston leikkikenttä

 Keskustassa Rüütli-kävelykadun itäpäässä, linja-autoaseman vieressä, on yksi pakollinen pysähdys lasten kanssa, vanha veturi, johon saa kiivetä. Meillä veturi on usein tapaamispiste, jos vaikka erkanemme kävelykadulla shoppailemaan eri mielenkiintojen mukaisesti (Jaakkoa kiinnostaa enemmän vaikkapa piiput ja piipputupakat ja itse jämähdän aina helmi- & korutarvikekauppaan kohtuuttoman pitkäksi ajaksi). Sovitaan silloin: ”nähdään veturilla klo…” Keskustassa kannattaa myös tsekata aukio Pärnukeskus-kauppakeskuksen edessä, siellä on usein kesäisin aktiviteetteja, kuten semmoinen valjastrampoliini, missä saa hypittyä aika huimia loikkia! Hinnat tämmöisille aktiviteeteille ovat Pärnussa hyvinkin kohtuullisia, en muista paljonko tuo trampoliinihyppely maksoi, mutta ilmeisesti niin vähän, ettei jäänyt edes mieleen…
 


 Sitten käärmekammoisille varoitus, hypätkää tämän kappaleen - ja seuraavan kuvan - yli. Pärnun Minizoossa on erilaisia terraarioeläimiä, käärmeitä, liskoja, krokotiilikin. Osa on Minizoota varten vartavasten hankittuja, mutta joskus eläimiä tulee sinne myös kun ne on hylätty ja löydetty jostain. Minizoo oli aiemmin pienessä kerrostalokellarissa, jokunen vuosi sitten se muutti nykyiseen paikkaan, jossa tilat ovat paljon paremmat ja tilavammat. Paikan pitäjä on asiastaan todella innostunut ja esittelee paikkaa hyvin. Jos rohkeutta on, saa joskus eläimiä koskeakin. Itse pidin kerran liskoa kädelläni ja syötin sille voikukanlehtiä, se oli hieno kokemus. Rakkaan Puolison elämys on sen sijaan astetta ällömpi – hän söi elävän torakan. Niitä esitellessä paikan pitäjä aina sanoo, että saa semmoisen syödäkin, jos tahtoo, niitä kasvatetaan matelijoiden ruoaksi, mutta jos jollekin maistuu niin… Ainut on, että oksentaa ei saa tai jos oksentaa, niin itse siivoaa. Olen aina sanonut, että ei Rakas Puoliso, ei. Viimeksi olin vähän kauempana katselemassa krokotiilia kun kuulin rapean rouskutuksen, rousk rousk rousk. Yöks. En suostunut pussaamaan Rakasta Puolisoa sen jälkeen ennen kuin oli pessyt suunsa.  Minizoo on kyllä kiinnostava käyntikohde, ja kyllä pienet värikkäät käärmeet ovat somia!



Luontoa voi tutkia muutenkin, rantaan on rakennettu vuonna 2015 luontoreitti ja lintutorni. Reitti on kokonaan puista siltaa, joten se on hyvä kulkea esim. lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Reitti lähtee rannasta Tervise Paradiis -kylpylähotellin kohdalta.



Entäs jos sataa, tuulee ja salamoi? Me mennään silloin Tervise Paradiisin vesipuistoon, kylpylähotellin sisävesipuisto. Ihan mainio paikka, mukavasti kuluu päivä polskien huonollakin säällä. Vesipuistossa on kätevä systeemi rahankäyttöön, systeemi tuttu monesta muustakin vesipuistossa: lippua ostaessa ostetaan ranneke, jolle ladataan rahaa sen verran kuin ajattelee käyttävänsä vesipuistossa olevaan kahvilaan. Rannekkeella maksetaan, pois lähtiessä ranneke palautetaan, ja yli jääneet rahat saa takaisin. Toinen sadepaikka - jos vanhempien hermot kestävät - on Batuudikeskus UP, sisäleikkipuisto, jossa on iso trampoliinialue, leikkitarvikkeita ja kiipeilykokonaisuus, sellainen kuin HopLopeissa on. Hermojen kestäminen... sitä tarvitaan, sillä sadepäivinä paikassa on paljon lapsia ja voitte kuvitella millainen äänimaailma paikassa silloin on... Onneksi vanhemmille on soffat ja pieni kahvipiste, josta voi ostaa kahvia tai limua voimistamaan oloaan. Meidän lapset jaksoivat riekkua tuolla toista tuntia, ja hauskaa oli!

Lapsiperheille huomioksi: Pärnusta hieman etelään on teemapuisto Lottemaa, perustuu Keksijäkylän Lotta -tarinaan, josta on kirja, elokuvia ja tv-sarjoja. Virossa kaupassakin löytää useita Lotte-tuotteita, Lotta (Viroksi Lotte) kavereineen ovat suosittuja hahmoja. Emme ole Lottemaassa käyneet, lapset kokivat olevansa siihen hieman yli-ikäisiä, mutta käykää tsekkaamassa jos kiinnostaa!

Pärnun lähettyvillä on muitakin kiinnostavia paikkoja, kuten Valgeranna seikluspark - seikkailupuisto, Rautatiemuseo Lavassaaressa, muina päivinä näyttely, lauantaisin ja sunnuntaisin myös mahdollisuus matkustaa museojunalla sekä Audrussa auto24ring-rata, kilpa-ajorata, jossa on tapahtumia ja jossa voi itsekin kokeilla kilpa-automeininkiä. Rataa pääsee ajamaan joko omalla autolla tai moottoripyörällä tai voi valita jonkun radan omista paketeista: joko auton vuokraus ja ajokierrokset tai jos ei itse halua ajaa, kyyti jollain radan omista autoista tai moottoripyöristä - esimerkiksi itse ajaen tai kyydissä Lamborgini Gallardolla. Jos ikä ei riitä isolle radalle, on yli 5-vuotiaille lapsille oma karting-rata, jolla pääsee formula-tunnelmaan. Radan tapahtumista Pärnun kaupungissakin näkyy Grand Turismo Baltica, joka tänä vuonna on 27.-31.7. (radalla tapahtuma 28.-30.7.). Kaduilla ja hotellien parkkipaikolla näkyy ihan kivoja autoja... Bravo Burgerin grilliterassilla syödessä terassin laidassa oli keltainen Lamborgini, jonka omistajat olivat myös huomanneet kaipaavansa grillimättöä, ja kaupungilla muutenkin liikkuu sekä ajaen että kuljetettuna kaikennäköisiä autoja, kuten tämä Salama McQueenin serkku, varmaankin.

Ja sitten meidän perheellä on on tietysti omat pari juttua, jotka pitää joka vuosi tehdä. Täytyy käydä moikkaamassa Raimond-setää, kuten lapset tuttavallisesti säveltäjä Raimond Valgren patsasta kutsuvat. Patsas on Kuursaal-rakennuksen vieressä, Supeluse-kadun rannan päästä muutama askel sivuun. Raimond Valgren sävellyksiä on mm. Suomessakin tuttu Saarenmaan valssi. Tässä porukka vähän pienempänä Raimond-setää moikkaamassa... Patsaan edessä on pieni kivetty alue, ja sen ympärillä kaiuttimia, joista soi Valgren musiikki - siinä pitää tietysti pari askelta tanssahdella. Tästä ei (ehkä teidän onneksenne) ole kuva- tai videomateriaalia...

Joka vuosi täytyy myös käydä ottamassa Emma-tyttärestä kasvumitta. Olemme joka vuosi käyneet Emma-kaupan ovella kuvaamassa tytön kasvamista, ja onhan hän kasvanutkin, kuten huomaa vertailukuvista vuodelta 2009 ja 2015. 

Rakkaan Puolison kommentti lapsiperheille: puistoissa ja muutenkin on paljon lapsille, niin että lapsia ei tarvitse kävelyttää väsyksiin. Kätevä kulkupeli ovat potkulaudat (ne ohjaustangolliset) tai rullalauta, kummalla tykkää liikkua. Kaupunki on tasainen ja tarvittaessa potkulauta on helppo ottaa taksiin mukaan, jos väsähtämistä tapahtuu. Keskustassa joen rantaa on remontoitu viihtyisäksi, siellä mukava vaikka syödä jäätelöä ja istuskella, jos osa porukasta inspiroituu vaikkapa shoppailemaan pidempään viereisessä Pärnu Keskuksessa ja Port Arthurissa.

Kokeilluista frisbeegolf-radoista Jõekääru Discgolfipark on mainio ja haastava (18 koria), rata on lähellä Papiniidun Kaubamajakas-ostoskeskusta. Toinen, Rääman rata (9 koria), joen toisella puolen, oli aikamoinen puskarata, ei ainakaan viime vuonna erityisen hyvin ylläpidetty (jep, hävisi kiekko pöpelikköön).

Ja paluu omiin kommentteihin. Häid mehi on raske leida, eli hyviä miehiä on vaikea löytää - mutta kuten näkyy, Pärnussa sekin on helppoa. Pärnu = loma.

Laitoin hieman näitä blogiteksteissäni mainitsemia paikkoja kartalle, lilat kukkaset lapsille ja perheille kivoja paikkoja, haarukan ja veitsen varmaan ymmärtää, ja onpa siellä urheilua varten tähtikin tai mikälie, frisbeegolfrata nimittäin. Lisäilen jos tulee jotain mieleen...

Muokkaus: Tulikin jotain mieleen. Kaveri kyseli Jussin Viinakaupasta, karkkitarjonnan vuoksi. Ajattelin, että totta, se täytyy lisätä karttaan! Nimi on viinakauppa, ja viinaa sieltä saakin, mutta kioskimaisessa kaupassa on myös mainio karkkivalikoima, kaikenlaista hauskaa pientä, johon riittää kun on kymmeniä senttejä taskurahaa. Meidän lasten suosikkeja ovat olleet mm. deodoranttipullon tyyliseen pulloon pakatut karkkilitkut (joo ja sit on pesty naamaa ja vaatteet), Melodi Pops -tikkarit (oi, miten nostalgisia, muistan ne lapsuudesta), erilaiset tikkarit ja karkkitikut ja purkat ja muut... vaikka mitä! (muokattu 21.6.2016)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti