Pages

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Laiskotuspäivä

Tänään on ihan virallinen laiskotuspäivä. Olen ollut tällä viikolla tomera, siivosin sen kauan suunnittelemani kosmetiikkahyllyn, ja keräsin kaikki kosmetiikkakamani pitkin kämppää sille hyllylle muutamiin koreihin. Siivosin myös maustekaapin, jossa oli jos jotain ja vanhaksi mennyttä ja sitä sun tätä... Nyt on siistiä. Kaappi on sen verran syvä, että maustepurkit ovat rivissä monta peräkkäin, helpotin etsimistä niin, että laitoin hyllyn reunaan rivin alle tarran johon kirjoitin mitkä mausteet missäkin rivissä on, ettei tarvitse koko hyllyn sisältöä purkaa löytääkseen yhden tietyn.

Mutta nyt laiskottaa! Pitäisi tiskata, ja teenkin sen kohta, mutta tähän asti olen nukkunut, löhöillyt, katsonut telkkaria, päivittänyt viisublogiani... Eli tehnyt kaikkea laiskaa ja mikavan toimetonta. Ajattelin tähänkin blogiin kirjoittaa, kun niin ahkerasti päivitin viisublogini sivuja - ajattelin linkittää sen tännekin. Eli jos Euroviisut kiinnostavat, käykääpä kurkkaamassa toinen blogini,


Nyt nimittäin alkaa se viisuhuuman nostatuskuukausi, helmikuu. Helmikuussa käynnistyvät monet karsinnat, näistä itseäni eniten kiinnostavat Uuden Musiikin Kilpailu UMK, Viron Eesti Laul ja Ruotsin Melodifestivalen. Ihanaa aikaa edessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti