Pages

tiistai 29. joulukuuta 2015

Minecraft-synttärit

Keskimmäinen, erityisen ihana, täytti joulukuussa 12-vuotta. Hän odotti kovasti kaverisynttäreitä, ja sellaiset järjestettiin. Teemana oli Minecraft - teema valikoitui juuri Minecraftiksi Facebookin "annetaan ja otetaan vastaan" -palstalta, joku lahjoitti ison läjän Minecraft-palikoita, kartongista tehtyjä, ja ne olivat mainio somiste juhlapöytään!

Etsin ideoita Pinterestistä, ja löysinkin paljon loistavia juttuja. Myös tulostettavaa, oli helppo järjestää juhlat kun tulosti ja valmisteli kaiken etukäteen. Ainoastaan kakku oli juuri siinä synttärin ajankohtana leivottava, muu oli mahdollista valmistella jo aiemmin. Ideana oli pelin erilaiset esineet ja ruoat, joista oli tehty kortti ja sen eteen kulho, jossa ko. asiaa oli tarjolla. Esim. hiiltä esittivät lakupalaset, keppejä suolatikut, smaragdeja vihreät kuulat, porkkanoita... no, porkkanat.

Kakun tein suklaakakkupohjana pellille ja leikkasin muotoon, väliin suklaamoussea ja vadelmahilloa synttärisankarin toiveen mukaan. Muotoilu ja koristelu oli Minecraftista, jossa kakut ovat tuolllaisia.

Juomapulloihin tulostin Creeper juice -etiketit, juomana oli päärynä- ja vadelmamehua, mehu oli hittijuttu. Tosin muutama vieras huolestui tuleeko heistä creepereitä mehua juotuaan... Onneksi näin ei kenenkään kohdalla käynyt!

Juhlat menivät mainiosti, suurin osa kutsutuista pääsi paikalle, syötävät ja juotavat riittivät, ja kovaäänistä ilonpitoa oli kiitettävästi. Illemmalla ovella kävi kuhina, kun oli vuoronvaihto, kaverit lähtivät ja sukulaiset ja muut "aikuiset" läheiset tulivat. Juhlat jatkuivat lähes yhdeksään asti illalla, ja oli kyllä mainio ilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti