ONE DIRECTION - ON THE ROAD AGAIN TOUR 27.6.2015
Helsingin Olympiastadion
Nyt, konsertin jälkeen ja paljon viisaampana, voin kertoa miten tuollaisesta teinihysteria-koettelemuksesta selviää tolkuissaan ja tärykalvotkin pysyvät ehjänä! Jälkimmäiseen on helppo antaa vinkki: korvatulpat. Meillä oli sellaiset "joulukuusen malliset" ja ne olivat hyvät. Musiikki kuului hyvin, pystyi keskustelemaan, mutta ne taittoivat pois ne kovimmat ja korviin käyvimmät äänet. Yleisön kirkuna kuulosti niin rauhalliselta korvatulppien kanssa, että oli yhden kappaleen jälkeen pakko kokeilla kirkuvatko fanit edes. Otin korvatulpat hetkeksi pois ja... laitoin heti takaisin. Kyllä he kirkuivat. Kiitos, korvatulpat.
Lähdimme kohti keikkapaikkaa elikäs Olympiastadionia lauantai-aamuna kahdeksan junalla. Suosittelen liittymään VR:n Veturi-kanta-asiakasohjelmaan, liittyminen ei maksa mitään ja välillä saa hyviä tarjouksia. Meillä liput maksoivat 42 euroa ja risat edes-takas, ja kyllä, huomioin miten hauska hinta itse asiassa oli. 42. Menomatkalla havainnoin junassa olevan muitankin Directionereita (hei, huomatkaa, käytän sujuvasti 1D-slangia... ja siis 1D = One Direction, hahaa, tiesittekös sitä? nyt tiedätte!). Havainnoin myös lähes jokaisen Directioner-fanin/faniporukan matkanjohtajana olevan äiti - mietin johtuuko se siitä, että isät ovat järkevämpiä vai koska isät eivät ehkä senkään vertaa kestä poikabändejä kuin äidit.
Helsinkiin saavuttua veimme tavarat suoraan hotelliin, hotellina kätevästi Vaakuna aseman vieressä. Ei tarvinnut paljon kierrellä ja kaarrella, asemalta hotelliin ja hotellin vierestä raitiovaunuun ja kohti Teinin elämän kohokohtaa.
Paikalla oli puolenpäivän jälkeen jo muutama muukin teini... Tässä kohtaa vinkki vanhemmille, jotka lähdette lastenne kanssa isoille keikoille mukaan: istumapaikat. Istumapaikat olivat mun pelastus, ei tarvinnut koko päivää (saati päiväkausia) jonotella, vaan kätevästi pääsi sisään ja omalle paikalle ilman jonotusta ja juoksemista. Tai no, jonottaa piti jonkin verran, mutta pääsimme kuitenkin varsin ripeästi ja kätevästi sisään. Kenttäpaikoille sisäänpääsyä jonotettiin vielä ikävä kyllä lämmittelyesiintyjienkin aikana, moni harmitteli kun jäi Isaac Elliot ja McBusted näkemättä.
Tapahtuman vuoksi Olympiastadionin torni oli suljettu, harmi, olisin halunnut käydä katselemassa maisemia. On se hienon näköinen!
Olimme iloisella mielellä ja odottavilla mielin ennen keikkaa, Teini täpinöissään. Suloisia olivat kaikki faniteinit, niin innoissaan ja onnellisia. Me mukana olleet vanhemmat olimme etuoikeutettuja kun pääsimme mukaan tällaiseen suureen juttuun, olemaan mukana kun Olympiastadionilla koettiin Elämää Suurempia Tunteita.
Menimme paikan päälle ajoissa, se oli hyvä ratkaisu. Emme joutuneet siihen todella pitkään jonoon, joka oli jossain vaiheessa istumakatsomoihinkin. Sen sijaan kun ruuhka oli pahimmillaan, olimme jo sisällä stadionilla juomassa limua ja ottamassa rennosti. Kannattaa muutenkin mennä paikalle jo tunteja aiemmin, oli mukava kuljeskella katsomassa myyntikojuja ja seurailla jonotusta ja muutenkin fiilistellä tulossa olevaa iltaa.
Jännitystä ennen keikan alkua... Teini oli varustautunut asianmukaisesti, mm. kertakäyttötatuointi poskessa oli sovelias tyyli, olipa moni kirjoittanut jopa otsaansa mustalla tussilla #OTRA, 1D ym.
No, kyllä se tussikin lähtee iholta ainakin joskus, ja tunteet pitää ilmaista, ja niitä tosiaan ilmaistiin ja urakalla! Itsekin ostin fanikamaa - oli mukavasti kaiken hintaista, ei vain kalliita tuotteita, ostin itselleni rannekkeen eurolla. Yhdellä eurolla. En arvellut, että keikkatuotteita saisi siihen hintaan, positiivinen yllätys. Oli sitten hyvä heilutella käsiä ilmassa kun oli toisessa ranteessa One Direction -ranneke...
Tuotteita oli kaikenlaisia, t-paitoja, julisteita, muki, lippis... Ostin Teinille t-paidan, rannekkeen ja ohjelman, joka oli hyvä sijoitus. Ohjelma oli monisivuinen iso kirjanen, jossa oli tietoja kiertueesta ja paljon kuvia. Iik. Söpöjä kuvia. Iik. Ihania kuvia. Odotukseen toi vähän tekemistä kirjasen selailu, tosin kuvien katselu sai aikaan iik-reaktion. Iik. He ovat tässä samassa kaupungissa kuin minä. Iik. Minä näen heidät kohta. Iik. En voi uskoa, että se on tänään. Suuria tunteita, sanoinhan, suuria tunteita.
Lava oli hieno, ja lavalta lähti pitkä kävelysilta stadionin keskelle asti, siinä oli vielä toinen pieni lava. Eli joka puolelta stadionia näki hyvin. Olimme Teinin kanssa molemmat hyvin tyytyväisiä istumapaikkoihimme. Tai no, Teini olisi varmaan ollut tyytyväinen vaikka olisi keskellä juoksurataa seissyt päällään koko ajan, niin innoissaan oli.
Ja sitten se alkoi ja aika paljon väkeä sekosi... Milloin se alkaa milloin se alkaa milloin se alkaa NYT! (onneksi oli ne korvatulpat tuon intron loppuessa kun pojat tulivat lavalle...)
Suomalaisen faniyhteisön "keikkayllätys" bändille oli kukkameri, sellaista ei bändin keikoilla ole aiemmin ollutkaan. Sosiaalisessa mediassa levitettiin etukäteen tietoa, että ottakaa mukaan tekokukkia (ei oikeita, allergiariskien takia), Night changes -kappaleen aikana yleisö muodostaa kukkameren. No, meilläkin oli kukkia, tietysti, ja kukkameri tehtiin ja oli hieno. Niin hieno, että joitain kappaleita myöhemmin bändin pojat hakivat kännykkänsä ja pyysivät nostamaan kukat uudestaan ilmaan, halusivat saada tilanteesta valokuvia. Hyvä Suomi ja Suomen fanitytöt! Eli kannattaa isoja keikkoja ennen seurata faniyhteisöä sosiaalisessa mediassa, usein on suunniteltu jokin juttu, johon yleisö osallistuu ja näin lähettää omat terveisensä esiintyjälle. Esim. tälle keikalle oli oma Facebook-sivu, jossa keskusteltiin suunnitelmista, samoin Twitterissä kuulemma oli aktiivista keskustelua konsertista etukäteen. Yhteinen suunnitelma ja siihen osallistuminen sai jopa minussa, joka en ollut varsinaista kohderyhmää, aikaan sellaisen hienon yhteenkuuluvuuden tunteen. Hei, me olemme suomalainen yleisö, hei, me tehdään näin hieno juttu yhdessä.
Olin heti ideasta kuultuani hieman kyyninen: voiko onnistua, jos ei ole tarpeeksi kukkia, ja vaikka kaikilla olisi, näyttääkö se silti vähän rujolta, kukkia siellä täällä... Mutta ajoissa heitin kyynisyyden sikseen ja päätin innostua ideasta. Turhaan olisin kyynisenä kököttänyt, kun kerran toteutus oli juuri niin hieno kuin etukäteen fanit olivat suunnitelleetkin. Eli jos lähdette moiseen tilaisuuteen, ensimmäinen, joka pitää viskata hiiteen, on aikuisen kyynisyys ja epäilys: tuo on hupsua, tuo ei onnistu, älkää hupsutelko. Heittäytykää vähän, hupsutelkaa, älkääkä ainakaan kohderyhmälle kommentoiko, että hupsua edes suunnitella moista. He ovat siitä todella innoissaan, ja se on mukavaa seurattavaa.
Bändin pojat olivat oikein söpöjä ja pirteitä, keikkaa oli ei-niin-kohderyhmäikäisenkin hauska seurata. Kappaleiden välissä pojat jutustelivat mukavia, poimivat yleisön heittämiä tavaroita ja hassuttelivat niillä, mm. ampuivat toisiaan vesipyssyillä, lukivat ääneen viestikylttejä sun muuta. Ja banaani. Lavalle lensi myös banaanipuku, jonka Liam otti ja puki ylleen, Louis vielä ojensi hänelle lavalle lennähtäneet aurinkolasit ja tyyli oli valmis! Seuraavan kappaleen Liam sitten esitti tässä upeassa kokonaisuudessa, huikean näyttävää! Konsertti oli viihdyttävä, mukavaa leppoisaa musiikkia ja nuo hauskat välijutut. Eli mukaan vaan, fiilis on varmasti hyvä vaikkei esiintyjä omaa suosikkiporukkaa olekaan. Mä kyllä taisin vähän ihastua One Directioniin, ihan vaan kun ovat niin hilpeän tuntuista sakkia ja ottivat hienosti yleisön huomioon.
Yleisö sai ansaitsemansa huomion viimeistään kappaleen What makes you beautiful -kappaleen aikana... bändi kertoo kappaleessaan
"You're insecure, don't know what for,
you're turning heads when you walk through the door.
Don't need make-up to cover up, being the way that you are is enough
Everyone else in the room can see it, everyone else but you
Baby you light up my world like nobody else,
the way that you flip your hair gets me overwhelmed,
but when you smile at the ground it ain't hard to tell,
you don't know, you don't know you're beautiful..."
Ja tuhansien tyttöjen (ja kenties muutaman äidinkin) itsetunto kohosi korkeuksiin.
Ihailin konsertin aikana Olympiastadionia keikkapaikkana... Tunnelmaltaan hieno ja mun makuun kaunis. Upeita olivat isot kuvat screenillä kun taustalla näkyi stadionin torni. Wau.
Kaiken kaikkiaan One Direction esitti 24 kappaletta, konsertti kesti noin kaksi tuntia. Fanien kiljumisesta päätellen he olivat hyvin tyytyväisiä kaikkeen, mitä bändi teki tai lauloi, joten kohderyhmä oli tyytyväinen - joten vanhemmat ja muut aikuiset keikalle tuojat olivat tyytyväisiä. Ja saimmehan me ihan kiitoksetkin bändiltä: Harry kiitti ennen Story of my life -kappaletta yleisössä olevia äitejä, isiä, mummoja, vaareja, kummeja ja kaikkia, jotka olivat tuoneet nuoria faneja paikan päälle katsomaan konserttia. Hei, One Direction kiitti minua, juuri minua! Kiitokset sopivat juuri tuota kappaletta ennen, Story of my life -kappaleen video on aivan hurmaava, bändin jäsenistä näytetään kuvaa vuosien takaa rakkaiden kanssa ja sitten nykyhetkeä samalla asetelmalla. Oon semmoinen liikuttuja, että siinä kohden kun oli ensin kuva yhdestä pojasta vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa ja sitten nyt hän vain vanhempiensa kanssa, isovanhempien paikat tyhjänä... Okei, voitte kuvitella. Antakaa nenäliinoja. Heti.
Itse olin iloinen kun esittivät mun lempikappaleen bändiltä, Midnight memories. Liveversio stadionilta antaa selkeän kuvan mitä ilta oli... yhteislaulua, kiljumista ja jopa kuultua musiikkiakin... Kappaleen musiikkivideo on hurmaava (katsokaa huolella erityisesti n. 1:40 - 2:10) , iik, mummot!
Konsertti loppui Best Song Ever -kappaleeseen, ilotulitukseen ja korvia huumaavaan kiljumiseen. Olympiastadion tyhjeni ripeämmin kuin täyttyi, ja stadionilta poistui hyvinkin liikuttuneita faneja. Teini itki liikutuksesta, oli vaan niin ylitsevuotavainen tunnetila. Minulla oli tunne, että olin saanut todistaa isoa asiaa, me kaikki aikuiset olimme saaneet olla mukana todella tärkeässä jutussa ja nähdä tunteiden kokemista ja tunnekuohua, näimme suoraan fanilapsiemme sydämeen tuona iltana.
Jos siis tulee tilaisuus lähteä johonkin lapsenne fanittamaan juttuun, konserttiin, urheilutapahtumaan, mihin tahansa mikä heille on tärkeää, niin menkää! Moni aikuinen naurahtelee, että tuollaista pikkutyttöjen kiljumista ja hömppää... En itse ole teini-idolien kohderyhmää, mutta naurahtelun sijaan muistan omasta nuoruudesta miten tärkeitä idolit olivat ja miten suurilta tunteet silloin tuntuivat. Jos teitä pyydetään mukaan, tai huolitaan mukaan jos itse tarjoudutte, niin wau, olette saaneet suuren luottamuksen osoituksen. Teitä pidetään tärkeänä ihmisenä, johon voi luottaa, joka ei naura suurille tunteille eikä pilkkaa fanitusta. Olette juuri sopivaa seuraa tapahtumaan, josta voi tulla yksi teidänkin elämänne parhaista päivistä!
Sunnuntaina sitten koitti kotimatka, konsertti oli hieno muisto josta höpöttelimme Teinin kanssa, katselimme kuvia ja videoita ja muistelimme miten uskomattoman hieno ilta oli. Paluumatkaa ennen kävimme kaupungilla ja oli tulla kiire junaan, siispä ostimme eväät ja söimme ne heti junamatkan aluksi. Nam! Sillä tapahtumissa ja tapahtumien jälkeenkin on erittäin tärkeää muistaa riittävä ruokailu ja nesteytys, niin kaikki menee hyvin eikä kiukuta nälän vuoksi eikä huimaa janon vuoksi... Huoltopuoli kuntoon ja täysin tuntein liikenteeseen, siinä se resepti on!
Clouds
Steal My Girl
Little Black Dress
Where Do Broken Hearts Go
Midnight Memories
Kiss You
Stockholm Syndroome
Ready To Run
Strong
Better Than Words
Don’t Forget Where You Belong
Little Things
Night Changes
18
Alive
Diana
No Control
What Makes You Beautiful
Through The Dark
Girl Almighty
Story Of My Life
You & I
Little White Lies
Best Song Ever
~ Kiitos, timanttityttöni, kun avarrat maailmaani ja saan kokea kanssasi asioita ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti