Harry Potter - Warner Bros. Studio Tour London

VAROITUS! Tämä teksti sisältää holtittoman paljon kuvia, hirvittävästi selostusta ja äärimmäisesti hörhöilyä!

Tyttären rippilahjamatkalla kävimme Lontoon lähettyvillä Leavesdenissa Warner Bros. -studioilla, The Making of Harry Potter -tutustumiskäynnillä. Tuo kirjoittamani kuvaa asian selkeästi. Mentiin studioille, katsottiin paikkoja. Mutta tuo ei kuvaa sitä kaikkea, mitä se oli. Ehkä kuulostaa mahtipontiselta tai ainakin hörhöltä, mutta kokemus oli yksi koko elämäni ihmeellisimpiä. Koin ihan hillittömän sekopäisiä tunteita ja itkeä tirautinkin ihan  vaan siitä liikutuksesta, että hei, olen täällä oikeasti!

Leavesdenin studioilla tosiaan kuvattiin kaikki Harry Potter -elokuvat, eli studiot olivat Potter-maailmaa yli kymmenen vuoden ajan. Elokuvia kuvattiin samaan aikaan kuin lisää kirjoja ilmestyi, eli tiedettiin studioita käytettävän Potter-filmeihin myöhemminkin. Tämän vuoksi lavasteita, asusteita, kuvaustarvikkeita sun muuta säästettiin, mahdollista tulevaa käyttöä varten. Sitten kun elokuvasarja saatiin valmiiksi, kaikki nämä aarteet olivat yhä tallella, ja niistä tehtiin tämä studiokokemus. Eli syntyi paikka, jossa voi oikeasti käydä Suuressa salissa, nähdä oikean siepin, juoda kermakaljaa ja koputtaa Likusteritie nelosen ovea (tosin en ymmärrä miksi kukaan haluaisi mennä Dursleylle kylään...).

En etukäteen ajatellut, mitä odottaa paikalta. Arvelin näkeväni kaikenlaista jännittävää ja hienoa, jonka muistaisin nähneeni elokuvissa, ja vähän liikutuinkin etukäteen silloin tällöin ajatellessani, että kohta kävelen Suuressa salissa. No, en olisi voinutkaan odottaa mitään niin käsittämättömän upeaa kuin mitä paikka oli. Lavasteissa pääsin käymään monessa tutussa paikassa, jopa Kotikolon keittiössä ja Tylypahkan pikajunassa, näimme niin paljon kaikkia elokuvaan liittyviä asioita, että päässä humisi. Kuten Luna Lovekivan retiisikorvakorut ja muita koruja - tiesittekö, että Evanna Lynch oli elokuvaan pyrkiessään suuri Potter-fani, ja teki elokuvassa käyttämänsä korut itse? Puvustamoa esitelleellä osastolla ollut opas kertoi sen meille. Opin monen monen monta asiaa ja sain kaikenlaista tietoa elokuvista ja Potterin maailmasta. Upeaa. Näimme miten erikoistehoisteita tehdään ja myös erilaisia otuksia ja muita, joita oli rakennettu elokuvia varten. Mulla olisi kuva Hämäkäkistä, mutta araknofobisia lukijoitani ajatellen jätän laittamatta sen tänne... Otus-osaston tiivistän kuvaan Hiinokasta, ette ehkä halua katsella ankeuttajia tai muita pelotuksia.

Voisin tästä puhua ja kirjoittaa, kirjoittaa ja puhua, yritän jotenkin ytimekkäästi selvitä tästä, ettei laajene blogipostauksesta kirjaksi...

Lähdimme studioille heti ensimmäisenä Lontoon-päivänämme. Saavuimme aamulla Lontooseen, ja iltapäivällä hyppäsimme bussiin, joka oli teeman mukainen. Tässä kohtaa jo jänskätti kovasti, ja oli hieno tunnelma. Bussissa oli tv-ruudut, ja niiltä pyöri Harry Potter ja viisasten kivi -elokuva matkan ajan. Matka kesti reilun tunnin, ja hieman ennen perille saapumista bussin tv-ruuduille ilmestyi Mark Williams (elokuvissa Arthur Weasley), joka kertoi hieman tietoa studioista, jonne kohta saapuisimme.

Ostin meille etukäteen liput, siis paketin, johon kuuluu bussikuljetus studioille, liput kierrokselle sekä kupongit, joilla sai paikan päällä kermakaljaa - kuponki oli hyvä idea, sai hakea noutopisteestä juomat eikä tarvinnut jonottaa piiiiiiiiitkässä jonossa kassalle

Bussi oli teeman mukainen

Bussin saapuessa perille ja nähtyämme paikan ulkopuolelta taisimme vähän kilahtaa... Ulkona soi elokuvien musiikki, ja oli ihan epätodellinen tunne. Kirjat ja elokuvat niin tuttuja ja niin... todellisia. Nyt olimme oikeasti paikassa, jossa ne ovat käsinkosketeltavan todellisia.

Tuo oli kyllä paha paikka, jos yrittäisi olla kypsä, rauhallinen aikuinen. Ei onnistu. Jos olin jo ulkona sekopäinen, sisällä pimahdin täysin. Jo aula aiheutti erinäistä "iippailua", kuten kutsun sitä kun innostun jostain ja päästän ihastuneen IIP-äänen. Erittäin iippailuttava paikka. Katsokaa nyt, ensin ootte ihan tavallisessa maailmassa ja sitten astutte tuonne sisään:

Liput kierroksille olivat kellonajan mukaan, eli lippu oikeutti sisäänkäynnin tietyn puolituntisen ajan. Saavuimme studioille kun meidän sisäänpääsyymme oli reilut puoli tuntia, joten kävimme ensin studion kaupassa. Eräs kaupan työntekijöistä esitteli meille paikkaa ja kertoi kaupan sisustuksenkin olevan elokuvista - myytävät kirjat olivat Tylypahkan kirjaston kirjahyllyissä ja iso kattokruunu kassojen yläpuolella Irveta-pankista. Niinpä meillä kului aika vauhdilla kaupassa, kun myytävien esineiden lisäksi tutkimme mitä kaikkea elokuvista tuttua siellä oli.

Pian tuli meidän aikamme, lähdimme odottamaan sisäänpääsyä. Ennen kierrokselle pääsyä, sisäänpääsyaulassa, oli jo nähtävää: Harryn huone Dursleyn portaiden alla.

Pääsimme sisään opastuskierrokselle muutaman kymmenen muun kanssa, ensin isoon huoneeseen, jonka seinillä oli elokuvien mainostauluja, joissa vaihtui eri kielisiä mainoksia. Opas kertoi meille hauskasti ja kiinnostavasti elokuvista, näyttelijöistä ja paikasta, vähän valmisteli meitä kierrosta varten. Sitten huoneen päässä olevat kolme ovea aukenivat, seuraava huone oli elokuvasali, jonka vastakkaisella seinällä oli myös kolme ovea. Menimme istumaan vastakkaiseen laitaan, ajattelimme, että ne vieressämme olevat kolme ovea ovat seuraavat, joista kuljemme. Näimme lyhyen filmin, jossa Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson kertoivat elokuvien kuvauksesta, kuinka olivat viettäneet studioilla paljon lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ym. Filmin päätteeksi he sanoivat, että lähdemme nyt yhdessä katsomaan, ja kääntyivät lähteäkseen. Silloin kangas nousi - ja sen takana oli Suuren salin ovi. Siinä se yhtäkkiä, varoittamatta oli, se tunne mikä silloin tuli oli jotain... en ees osaa sanoa. Itku siinä oli tulla, kun hämmästyin, ja menimme oven luo. Opas kysyi ovella, onko jollain syntymäpäivä. Kaksi pientä tyttöä viittasi, ja opas pyysi heidät luokseen. Huomasin varmaan hieman yli parikymppisen nuoren miehen miettivän viitata vai ei, ja viittasi, hänetkin opas pyysi ovelle. Sitten näiden synttärisankarien kanssa opas avasi Suuren salin ovet.

Siinä kohtaa itku ei pelkästään meinannut tulla, vaan itkin ja sisällä myllersi. Eikä hävettänyt yhtään, ympärilläni oli lukuisia aikuisia, niin naisia kuin miehiäkin, joiden poskilla valuivat kyyneleet. En ollut yksin tunnemyrskyn kanssa. Opas kertoi kaikenlaista, esim. salin laidoilla oli eri tupien asuja, ja opas kertoi kuka näyttelijä mitäkin oli käyttänyt ym. Osan kuulin ja tajusin, osin taas hortoilin pitkin salia ja olin pakahtua onnesta. Ihmeellistä ja upeaa.

Suuresta salista eteenpäin kierros oli sitten omaan tahtiin, ilman opasta. Kierros oli kahdessa suuressa hallissa, joiden välissä oli Backlot-ravintola ja sisäpiha, jossa oli myös paljon nähtävää, kuten Likusteritie nelonen, Poimittaislinjan bussi ja Tylypahkan silta. Ja kaikki, mitä studioilla oli, oli oikeasti elokuviin tehtyä, lavastetta - mutta ei kuitenkaan lavastetta. Vaikea selittää... Kuljimme tutkimassa kaikkea tuntikausia, oli isoja lavasteita, huoneita, Rohkelikon poikien makuuhuone ja olohuone, Kotikolon keittiö, Dumbledoren toimisto, Taikaministeriö, Umbridgen toimisto, Malfoyn ruokasali, taikajuomien luokkahuone... ja lukemattomat määrät pienempiä tutkailtavia, esineitä, asuja, tietoja... Oli osasto, joka esitteli elokuvissa käytettyjä erikoistehosteita, oli animatronics-osasto, jossa oli elokuvissa käytettyjä hahmoja, kuten jo aiemmin mainittu Hämäkäk, Dobby-kotitonttu (jolle oli esittelykilven päälle jätetty sukkia), oli pienoismalleja, filmejä elokuvien tekemisestä, oli niin paljon kaikkea, että tuntui kun pää pakahtuisi. Kiinnostavaa, ihmeellistä, liikuttavaa ja hauskaa, ja aika monta muuta tunnetta, sitä tuo seikkailu studioilla oli. Kuvia meillä on vierailulta liki neljäsataa, yritin tähän tiivistää kokemuksen muutamaan kuvaan...

Luna Lovekivan korut, jotka Evanna Lynch on itse tehnyt

Useat lavastehuoneet olivat tämmöisiä jänniä "tynnyreitä", 

tässä Rohkelikon poikien makuuhuone

Iseeviot-peili - the Mirror of Erised

Pääsin kurkkaamaan myös Kotikoloon, ihanaa!

Huispaukselle oli tietenkin oma osasto

Hiinokka

Kävijät ovat osallistuneet yhteen juttuun studioilla... Dobbyn tietokyltin päälle oli jätetty sukkia, söpöä

Studioilla on myös asemalaituri, jolta Tylypahkan juna lähtee. Astuminen käytävästä asemasillalle ja junan näkeminen oli huikea hetki... Olen kyllästynyt sanaan huikea ja sen yltiöpäiseen käyttöön mm. urheiluselostuksissa, mutta tuohon hetkeen se sopii niin täsmällisen hyvin, että sallin itselleni huikean käytön huikeassa tilanteessa. Junavaunujen läpi pääsi kävelemään, niihin oli jokaiseen vaunuosastoon sisustettu yksi vuosi, yksi matka. Viimeisenä oli avoin vaunu, jonka toisella laidalla oli ensimmäinen matka, Harry ja Ron, ja toisella laidalla kirjasarjan viimeinen kappale, jossa Harry ja Ron ovat saattamassa lapsiaan Tylypahkan junaan. Arvannette varmaan, kuka hiukan itkeä tirautti tässä kohden?

Kermakaljaa piti tietenkin maistaa. Ostin etukäteen lippujen yhteydessä lipukkeen, jolla sai kermakaljaa, joten pääsimme pisimmän jonon ohi suoraan noutopisteelle. Kermakalja oli hyvää ja makeaa, olen nyt kotona kokeillut reseptejä ja saanut kohtuullisen makuista aikaan. Joimme kermakaljamme Backlot-ravintolan sisäpihalla, joka oli myös studioiden kuvausaluetta. Ihan hieno fiilis istua Tylypahkan sillan vieressä, katsella kaikkea nähtävää ja juoda kermakaljaa, pieni hengähdyshetki. Oli jo siinä vaiheessa olo, että kaikkea nähtävää ja koettavaa tulee päälle sitä vauhtia, että pää poksahtaa, niin paljon ihmeellistä nähtävää, koettavaa ja tunnettavaa singahteli joka puolelta.

Butterbeer moustache

Kierroksen reitti kulki myös Viistokujan läpi. Tutkailimme tarkkaan kauppojen ikkunoita, voi miten paljon kiinnostavaa shoppailtavaa siellä olisi ollut!

Luin etukäteen studioilla olevan Tylypahkan pienoismalli, jota käytettiin kuvauksissa kun tehtiin Tylypahkan ulkokuvia. Pienoismalli oli kyllä harhaan johtava sana, ajattelin jotain pöydälle mahtuvaa rakennelmaa, mutta se olikin valtava, huoneen kokoinen linna ympäristöineen. Tutkimme pienoismallia pitkään ja tarkkaan, yksityiskohtineen ja tuttuine paikkoineen se oli aivan ihmeellisen hieno.

Kierroksen jälkeen oli onnellinen, uupunut, sekopäinen olo. Sellainen, etten edes osannut sanoa mitä kaikkia tunteita onnistuin siinä yhdellä kertaa tuntemaan. Menimme ulos istumaan ja odottelemaan bussimme lähtöä, siellä soi elokuvan musiikki, oli jo pimeää, rakennus ja valtavat velhonshakki-nappulat olivat valaistut, kaikki vielä parkkipaikan laidallakin oli taikaa. Bussimatkalla takaisin jatkui elokuva siitä, mihin oli tullessa jäänyt, katsoimme sitä, tutkimme ostoksiamme ja vain välillä istuimme tuijottaen iltamyöhäistä Lontoota ja jonnekin sen yli ja ohi. Minä ja Tytär. Molly ja Ginny.

Hiljaisuutta, virkkausta ja viisublogia

Olen ollut kauhean laiska kirjoittamaan mitään. Yleensäkin olen ollut laiska pysähtymään mihinkään, mikä vaatii moista keskittymistä - kirjoittaminen, lukeminen...

Nyt iski sitten kevyt innostus blogin päivittämiseen, kun huomasin Virossa tapahtuvan tällä viikolla viisuasioita: oli viimeinen päivä jättää viisuihin tyrkyllä olevat kappaleet Eesti Laul -kisaan, ja tänään ilmoitettiin karsintaan valitut semifinalistit. Joten blogihiljaisuus katkesi, muttei tässä blogissa tällä kertaa. Joten ajattelin linkittää viisublogini tänne, pidän blogit erillään, koska Ring-a-ding-girl-blogi on täysin ja yksinomaan Euroviisuihin keskittynyt, selkeämpi näin.

Eli jos täällä ei ole mitään uutta, siellä saattaa olla, tai sitten ei missään. En ole kyllä ehtinytkään kirjoittaa, kun olen niin innoissani virkannut ja neulonut, mennyt illat siinä. Tein Molly Weasleyn kirjavia virkattuja hihoja muutaman viikon, ja Rose Tylerin Doomsday-jakson käsineet. Kaikenlaista sellaista. Nyt on valmiina Ravenclaw-pipo, kaulahuivi tekeillä. Hoksasin mainion jutun: En flunssan vuoksi kyennyt lukemaan pojille Harry Potteria, ajateltiin mukavana yhteisenä juttuna, että luen heille kirjat ensimmäisestä alkaen. Joskus aikoinaan luin ne iltasaduiksi, mutta pojat olivat pienempiä eivätkä muista enää. No, ääni meni multa, joten keksin äänikirjat. Nyt sitten ollaan tällä viikolla kuunneltu äänikirjaa (Vesa Vierikon lukema, mainio), ja tänään kun on jo pirteämpi olo kun flunssan kourista olen jo selviämässä, keksin ottaa kaulahuivineuleen mukaan poikien huoneeseen. Vahingossa kuunneltiinkin sitten pidempään kuin oli tarkoitus, no, pojat eivät valittaneet.

Kirjan kuuntelu on kyllä ollut suosikkijuttu pojilla - eilen Kaikista Nuorin sanoi iltapäivällä: "Mie en meinaa jaksaa oottaa iltaa, kun sitten vasta kuunnellaan Harry Potteria." Ja joka ilta pojat nurisevat, että ei vielä, kuunnellaan vielä vähän, kun sanon, että nyt on aika käydä nukkumaan. Mukavaa, kun meillä on nyt yhteinen juttu - Puolisolla ja pojilla on jalkapallo ja muut urheilujutut, mä hoidan sitten tän kulttuuripuolen.

Nyt pojat nukkuvat, töllötetään Rakkaan Puolison kanssa televisiota ja taidan käydä keittämässä iltateetä. Ennen kuin töpsähdän kanttuvei, lääkärin määräämä yskänlääke on kolmiolääke, ja tosiaan vippaa päässä ihan komeasti. Illaksi sitä määräsikin vain, ja auttaa kyllä yskään, joka on pitkään valvottanut mua kun yritän nukkua.

Mutta ehkä vähäsen vielä tuota kaulahuivia neulon....

Rose's Wrist Warmers from BBC's Doctor Who:

Rippitytölle kakku

Alkuperäinen suunnitelma: Hommaan Tyttären rippijuhliin kakun leipomosta, helppo homma. 

Lopullinen toteutus: Teki mieli haastaa itsensä kakun kanssa, joten kakun tilaamisen sijaan hommasin todella kätevän kukkamuotin ja väsäsin Tyttären toivoman kakun ihan itse. Toiveena oli siis valkokuorrutteinen kakku, jossa on erisävyisiä kukkia ikään kuin "putouksena" kakun toisella laidalla. 

Kukkien väsääminen muotilla oli aikamoisen näppärää. Tein kukat valkoisesta sokerikuorrutteesta, jota värjäsin pikku hiljaa tummemmaksi punaiseksi, vaaleanpunaisesta pinkkiin. Valmiin kukan koristelin vielä kätevällä kiillekynällä. Ihan vaikka itse sanon, olen ihan tyytyväinen lopputulokseen ja makuun. Ja maistui se rippijuhlavieraillekin. Kakkujen teko on mukavaa!

Kuinka selvitä One Directionin keikasta ja pysyä tolkuissaan

ONE DIRECTION - ON THE ROAD AGAIN TOUR 27.6.2015 

Helsingin Olympiastadion

Viime lauantaina lopulta koitti Teinimme elämän ehkä odotetuin päivä. Oli lopulta se päivä, kun One Direction esiintyy ensimmäisen kerran Suomessa ja onnellinen Teinimme pääsi myös mukaan 1D-huumaan. Mutta! Mukaan pääsi (joidenkin mielestä joutui) myös Teinin Äiti elikäs minä. Uujeah, osin odotin, osin mietin, mitähän tästä tulee.

Nyt, konsertin jälkeen ja paljon viisaampana, voin kertoa miten tuollaisesta teinihysteria-koettelemuksesta selviää tolkuissaan ja tärykalvotkin pysyvät ehjänä! Jälkimmäiseen on helppo antaa vinkki: korvatulpat. Meillä oli sellaiset "joulukuusen malliset" ja ne olivat hyvät. Musiikki kuului hyvin, pystyi keskustelemaan, mutta ne taittoivat pois ne kovimmat ja korviin käyvimmät äänet. Yleisön kirkuna kuulosti niin rauhalliselta korvatulppien kanssa, että oli yhden kappaleen jälkeen pakko kokeilla kirkuvatko fanit edes. Otin korvatulpat hetkeksi pois ja... laitoin heti takaisin. Kyllä he kirkuivat. Kiitos, korvatulpat.

Lähdimme kohti keikkapaikkaa elikäs Olympiastadionia lauantai-aamuna kahdeksan junalla. Suosittelen liittymään VR:n Veturi-kanta-asiakasohjelmaan, liittyminen ei maksa mitään ja välillä saa hyviä tarjouksia. Meillä liput maksoivat 42 euroa ja risat edes-takas, ja kyllä, huomioin miten hauska hinta itse asiassa oli. 42. Menomatkalla havainnoin junassa olevan muitankin Directionereita (hei, huomatkaa, käytän sujuvasti 1D-slangia... ja siis 1D = One Direction, hahaa, tiesittekös sitä? nyt tiedätte!). Havainnoin myös lähes jokaisen Directioner-fanin/faniporukan matkanjohtajana olevan äiti - mietin johtuuko se siitä, että isät ovat järkevämpiä vai koska isät eivät ehkä senkään vertaa kestä poikabändejä kuin äidit.

Helsinkiin saavuttua veimme tavarat suoraan hotelliin, hotellina kätevästi Vaakuna aseman vieressä. Ei tarvinnut paljon kierrellä ja kaarrella, asemalta hotelliin ja hotellin vierestä raitiovaunuun ja kohti Teinin elämän kohokohtaa.

Paikalla oli puolenpäivän jälkeen jo muutama muukin teini... Tässä kohtaa vinkki vanhemmille, jotka lähdette lastenne kanssa isoille keikoille mukaan: istumapaikat. Istumapaikat olivat mun pelastus, ei tarvinnut koko päivää (saati päiväkausia) jonotella, vaan kätevästi pääsi sisään ja omalle paikalle ilman jonotusta ja juoksemista. Tai no, jonottaa piti jonkin verran, mutta pääsimme kuitenkin varsin ripeästi ja kätevästi sisään. Kenttäpaikoille sisäänpääsyä jonotettiin vielä ikävä kyllä lämmittelyesiintyjienkin aikana, moni harmitteli kun jäi Isaac Elliot ja McBusted näkemättä.

Tapahtuman vuoksi Olympiastadionin torni oli suljettu, harmi, olisin halunnut käydä katselemassa maisemia. On se hienon näköinen!

Olimme iloisella mielellä ja odottavilla mielin ennen keikkaa, Teini täpinöissään. Suloisia olivat kaikki faniteinit, niin innoissaan ja onnellisia. Me mukana olleet vanhemmat olimme etuoikeutettuja kun pääsimme mukaan tällaiseen suureen juttuun, olemaan mukana kun Olympiastadionilla koettiin Elämää Suurempia Tunteita.

Menimme paikan päälle ajoissa, se oli hyvä ratkaisu. Emme joutuneet siihen todella pitkään jonoon, joka oli jossain vaiheessa istumakatsomoihinkin. Sen sijaan kun ruuhka oli pahimmillaan, olimme jo sisällä stadionilla juomassa limua ja ottamassa rennosti. Kannattaa muutenkin mennä paikalle jo tunteja aiemmin, oli mukava kuljeskella katsomassa myyntikojuja ja seurailla jonotusta ja muutenkin fiilistellä tulossa olevaa iltaa.

Jännitystä ennen keikan alkua... Teini oli varustautunut asianmukaisesti, mm. kertakäyttötatuointi poskessa oli sovelias tyyli, olipa moni kirjoittanut jopa otsaansa mustalla tussilla #OTRA, 1D ym.

No, kyllä se tussikin lähtee iholta ainakin joskus, ja tunteet pitää ilmaista, ja niitä tosiaan ilmaistiin ja urakalla! Itsekin ostin fanikamaa - oli mukavasti kaiken hintaista, ei vain kalliita tuotteita, ostin itselleni rannekkeen eurolla. Yhdellä eurolla. En arvellut, että keikkatuotteita saisi siihen hintaan, positiivinen yllätys. Oli sitten hyvä heilutella käsiä ilmassa kun oli toisessa ranteessa One Direction -ranneke...

Tuotteita oli kaikenlaisia, t-paitoja, julisteita, muki, lippis... Ostin Teinille t-paidan, rannekkeen ja ohjelman, joka oli hyvä sijoitus. Ohjelma oli monisivuinen iso kirjanen, jossa oli tietoja kiertueesta ja paljon kuvia. Iik. Söpöjä kuvia. Iik. Ihania kuvia. Odotukseen toi vähän tekemistä kirjasen selailu, tosin kuvien katselu sai aikaan iik-reaktion. Iik. He ovat tässä samassa kaupungissa kuin minä. Iik. Minä näen heidät kohta. Iik. En voi uskoa, että se on tänään. Suuria tunteita, sanoinhan, suuria tunteita.

Lava oli hieno, ja lavalta lähti pitkä kävelysilta stadionin keskelle asti, siinä oli vielä toinen pieni lava. Eli joka puolelta stadionia näki hyvin. Olimme Teinin kanssa molemmat hyvin tyytyväisiä istumapaikkoihimme. Tai no, Teini olisi varmaan ollut tyytyväinen vaikka olisi keskellä juoksurataa seissyt päällään koko ajan, niin innoissaan oli.

Ja sitten se alkoi ja aika paljon väkeä sekosi... Milloin se alkaa milloin se alkaa milloin se alkaa NYT! (onneksi oli ne korvatulpat tuon intron loppuessa kun pojat tulivat lavalle...)

Suomalaisen faniyhteisön "keikkayllätys" bändille oli kukkameri, sellaista ei bändin keikoilla ole aiemmin ollutkaan. Sosiaalisessa mediassa levitettiin etukäteen tietoa, että ottakaa mukaan tekokukkia (ei oikeita, allergiariskien takia), Night changes -kappaleen aikana yleisö muodostaa kukkameren. No, meilläkin oli kukkia, tietysti, ja kukkameri tehtiin ja oli hieno. Niin hieno, että joitain kappaleita myöhemmin bändin pojat hakivat kännykkänsä ja pyysivät nostamaan kukat uudestaan ilmaan, halusivat saada tilanteesta valokuvia. Hyvä Suomi ja Suomen fanitytöt! Eli kannattaa isoja keikkoja ennen seurata faniyhteisöä sosiaalisessa mediassa, usein on suunniteltu jokin juttu, johon yleisö osallistuu ja näin lähettää omat terveisensä esiintyjälle. Esim. tälle keikalle oli oma Facebook-sivu, jossa keskusteltiin suunnitelmista, samoin Twitterissä kuulemma oli aktiivista keskustelua konsertista etukäteen. Yhteinen suunnitelma ja siihen osallistuminen sai jopa minussa, joka en ollut varsinaista kohderyhmää, aikaan sellaisen hienon yhteenkuuluvuuden tunteen. Hei, me olemme suomalainen yleisö, hei, me tehdään näin hieno juttu yhdessä.

Olin heti ideasta kuultuani hieman kyyninen: voiko onnistua, jos ei ole tarpeeksi kukkia, ja vaikka kaikilla olisi, näyttääkö se silti vähän rujolta, kukkia siellä täällä... Mutta ajoissa heitin kyynisyyden sikseen ja päätin innostua ideasta. Turhaan olisin kyynisenä kököttänyt, kun kerran toteutus oli juuri niin hieno kuin etukäteen fanit olivat suunnitelleetkin. Eli jos lähdette moiseen tilaisuuteen, ensimmäinen, joka pitää viskata hiiteen, on aikuisen kyynisyys ja epäilys: tuo on hupsua, tuo ei onnistu, älkää hupsutelko. Heittäytykää vähän, hupsutelkaa, älkääkä ainakaan kohderyhmälle kommentoiko, että hupsua edes suunnitella moista. He ovat siitä todella innoissaan, ja se on mukavaa seurattavaa.

Bändin pojat olivat oikein söpöjä ja pirteitä, keikkaa oli ei-niin-kohderyhmäikäisenkin hauska seurata. Kappaleiden välissä pojat jutustelivat mukavia, poimivat yleisön heittämiä tavaroita ja hassuttelivat niillä, mm. ampuivat toisiaan vesipyssyillä, lukivat ääneen viestikylttejä sun muuta. Ja banaani. Lavalle lensi myös banaanipuku, jonka Liam otti ja puki ylleen, Louis vielä ojensi hänelle lavalle lennähtäneet aurinkolasit ja tyyli oli valmis! Seuraavan kappaleen Liam sitten esitti tässä upeassa kokonaisuudessa, huikean näyttävää! Konsertti oli viihdyttävä, mukavaa leppoisaa musiikkia ja nuo hauskat välijutut. Eli mukaan vaan, fiilis on varmasti hyvä vaikkei esiintyjä omaa suosikkiporukkaa olekaan. Mä kyllä taisin vähän ihastua One Directioniin, ihan vaan kun ovat niin hilpeän tuntuista sakkia ja ottivat hienosti yleisön huomioon.

Yleisö sai ansaitsemansa huomion viimeistään kappaleen What makes you beautiful -kappaleen aikana... bändi kertoo kappaleessaan
"You're insecure, don't know what for, 
you're turning heads when you walk through the door. 
Don't need make-up to cover up, being the way that you are is enough
Everyone else in the room can see it, everyone else but you
Baby you light up my world like nobody else,
the way that you flip your hair gets me overwhelmed,
but when you smile at the ground it ain't hard to tell,
you don't know, you don't know you're beautiful..."
Ja tuhansien tyttöjen (ja kenties muutaman äidinkin) itsetunto kohosi korkeuksiin.

Ihailin konsertin aikana Olympiastadionia keikkapaikkana... Tunnelmaltaan hieno ja mun makuun kaunis. Upeita olivat isot kuvat screenillä kun taustalla näkyi stadionin torni. Wau.

Kaiken kaikkiaan One Direction esitti 24 kappaletta, konsertti kesti noin kaksi tuntia. Fanien kiljumisesta päätellen he olivat hyvin tyytyväisiä kaikkeen, mitä bändi teki tai lauloi, joten kohderyhmä oli tyytyväinen - joten vanhemmat ja muut aikuiset keikalle tuojat olivat tyytyväisiä. Ja saimmehan me ihan kiitoksetkin bändiltä: Harry kiitti ennen Story of my life -kappaletta yleisössä olevia äitejä, isiä, mummoja, vaareja, kummeja ja kaikkia, jotka olivat tuoneet nuoria faneja paikan päälle katsomaan konserttia. Hei, One Direction kiitti minua, juuri minua! Kiitokset sopivat juuri tuota kappaletta ennen, Story of my life -kappaleen video on aivan hurmaava, bändin jäsenistä näytetään kuvaa vuosien takaa rakkaiden kanssa ja sitten nykyhetkeä samalla asetelmalla. Oon semmoinen liikuttuja, että siinä kohden kun oli ensin kuva yhdestä pojasta vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa ja sitten nyt hän vain vanhempiensa kanssa, isovanhempien paikat tyhjänä... Okei, voitte kuvitella. Antakaa nenäliinoja. Heti.

Itse olin iloinen kun esittivät mun lempikappaleen bändiltä, Midnight memories. Liveversio stadionilta antaa selkeän kuvan mitä ilta oli... yhteislaulua, kiljumista ja jopa kuultua musiikkiakin... Kappaleen musiikkivideo on hurmaava (katsokaa huolella erityisesti n. 1:40 - 2:10) , iik, mummot!

Konsertti loppui Best Song Ever -kappaleeseen, ilotulitukseen ja korvia huumaavaan kiljumiseen. Olympiastadion tyhjeni ripeämmin kuin täyttyi, ja stadionilta poistui hyvinkin liikuttuneita faneja. Teini itki liikutuksesta, oli vaan niin ylitsevuotavainen tunnetila. Minulla oli tunne, että olin saanut todistaa isoa asiaa, me kaikki aikuiset olimme saaneet olla mukana todella tärkeässä jutussa ja nähdä tunteiden kokemista ja tunnekuohua, näimme suoraan fanilapsiemme sydämeen tuona iltana.

Jos siis tulee tilaisuus lähteä johonkin lapsenne fanittamaan juttuun, konserttiin, urheilutapahtumaan, mihin tahansa mikä heille on tärkeää, niin menkää! Moni aikuinen naurahtelee, että tuollaista pikkutyttöjen kiljumista ja hömppää... En itse ole teini-idolien kohderyhmää, mutta naurahtelun sijaan muistan omasta nuoruudesta miten tärkeitä idolit olivat ja miten suurilta tunteet silloin tuntuivat. Jos teitä pyydetään mukaan, tai huolitaan mukaan jos itse tarjoudutte, niin wau, olette saaneet suuren luottamuksen osoituksen. Teitä pidetään tärkeänä ihmisenä, johon voi luottaa, joka ei naura suurille tunteille eikä pilkkaa fanitusta. Olette juuri sopivaa seuraa tapahtumaan, josta voi tulla yksi teidänkin elämänne parhaista päivistä!

Sunnuntaina sitten koitti kotimatka, konsertti oli hieno muisto josta höpöttelimme Teinin kanssa, katselimme kuvia ja videoita ja muistelimme miten uskomattoman hieno ilta oli. Paluumatkaa ennen kävimme kaupungilla ja oli tulla kiire junaan, siispä ostimme eväät ja söimme ne heti junamatkan aluksi. Nam! Sillä tapahtumissa ja tapahtumien jälkeenkin on erittäin tärkeää muistaa riittävä ruokailu ja nesteytys, niin kaikki menee hyvin eikä kiukuta nälän vuoksi eikä huimaa janon vuoksi... Huoltopuoli kuntoon ja täysin tuntein liikenteeseen, siinä se resepti on!

ps. jos jotakuta kiinnostaa, voisin laittaa tähän vielä konsertin kappalelistan...
Clouds
Steal My Girl
Little Black Dress
Where Do Broken Hearts Go
Midnight Memories
Kiss You
Stockholm Syndroome
Ready To Run
Strong
Better Than Words
Don’t Forget Where You Belong
Little Things
Night Changes
18
Alive
Diana
No Control
What Makes You Beautiful
Through The Dark
Girl Almighty
Story Of My Life
You & I
Little White Lies
Best Song Ever

~ Kiitos, timanttityttöni, kun avarrat maailmaani ja saan kokea kanssasi asioita ~

Leikkipuisto-haaste, ihan omakeksimä

Mietimme kesätouhuamista, ja keksimme, että mehän tehdään itsellemme leikkipuistohaaste. Tavoite: käydä jokaisessa Imatran kaupungin ylläpitämässä leikkipuistossa (kaupungin sivuilla leikkipaikassa) tämän kesän aikana.

Koska meillä on tapana tehdä kaikki pöhkön huolellisesti (paitsi siivoaminen ja sen sellainen, ei-niin-kiinnostava), teimme Kaikista Nuorimman kanssa Google-kartan, jossa on tarkkaan värikoodattu missä on käyty, missä ei, ja käydyistä myös pisteytys. Lapset pisteyttävät puistot, siihen voi vaikuttaa kaikki mahdollinen.  Esimerkiksi Linnasuon leikkipaikka oli kiva, oli jopa sellainen "pyörivä juttu", jota tuntuvat arvostavan - mutta siellä oli vaikea olla kun oli muurahaisia paikka täynnään, nilkat olivat purtuna ja sormikin turposi kun jaloista muurahaisia pois huitoessa yks ehti puraista (vai mitä ne sitten tekevätkään) sormestakin. Auts auts ja äkkiä pois. Joten pojat poistivat yhden pisteen arvostelustaan "olosuhteiden vuoksi".

Tämän päivän saldona on viisi leikkipuistoa, kolmessa lapset innostuivat leikkimään, kaksi oli lähinnä vain käynti, että tämmöinenkin on. Tänään kohderyhmänä: 9-vuotias, 11-vuotias ja 2 kpl 14-vuotiaita. Kuvat tämän päivän kohteista ja pisteet sekä lasten kommentteja:

Astankadun leikkipaikka - 1 piste

Keinu ja liukumäki metsän reunassa, lasten mielestä aika ankea. Tosin positiivista oli, että oli myös tasaista ruohikkoista aluetta, ja maalit, jos joku tahtoo pelailla.

Tuulikallion leikkipaikka - 3 pistettä

Pyörivä kapistus, jee! Hyvä kun on keinut, kiipeilyteline, hiekkalaatikko ja silleen kaikkea eri-ikäisille. 

Linnasuon leikkipaikka - 2 pistettä

Kaikkea kivaa ja mukava paikka, mutta olosuhteet kehnot, tulee miinuspiste muurahaisista.

Saniaiskadun leikkipaikka - 1 piste

Ihan siisti ja kivan näköinen, mutta vaan pienille juttuja, isoille aika tylsä.

Tinttikallion leikkipaikka - 3 pistettä 

Päivän voittaja! Isolla alueella melkein metsässä ja tämän päivän puistoista parhaat varustelut. Ei pyörivää laitetta kuitenkaan, sitten olisi ollut neljä pistettä.